Kutsun munuaisbiopsiaan sain pian, mutta aika oli vasta kahden kuukauden kuluttua, ja täytyy myöntää että iso osa tuosta ajasta meni täydessä sumussa. Pelkäsin koepalan ottoa todella paljon, kärsin kovasta stressistä ja ahdistuksesta koko tuon ajan. Hain työpaikkalääkäriltä operaatiota edeltävänä päivänä unilääkkeitä jotta sain nukuttua.
Aamulla olin edelleen melkoisessa pöllyssä lääkkeestä mutta huomasin nukkuneeni kuitenkin huonosti. Jännitti kovasti. Mies vei sairaalalle ja siellä piti suunnistaa päiväsairaalaan.
Noloa tai ei, ilmoitin heti päiväsairaalaan saapuessani hoitajille että minua pelottaa kovasti enkä ole koskaan ennen ollut tällaisissa operaatioissa. Hoitajat olivat todella ihania ja huomioivat pelkoni hyvin. Sain rauhoittavia ja katsella telkkaria rauhassa verhojen takana operaatioon asti.
Rauhoittava ei valitettavasti minusta auttanut juurikaan, hieman vain nukuttua, hermostutti silti edelleen vietävästi. Toimenpide huoneessa koepalaoton suorittava lääkäri selitti tulevan hyvin tarkasti ja minut putsattiin operaatiota varten.
Kun lääkäri avustajansa kanssa alkoivat sitten etsiä kohtaa mistä koepala otetaan ja puuduttaa aluetta niin tuntuu kuin rauhoittavaa ei olisi ollutkaan, pieniä kyyneliä vieri poskelle koska pelko oli niin valtava ja kasvoi entisestään kun huomasin lääkärin ottaneen esille kapistuksen jolla koepalan ottaa. Ystävällinen hoitaja kävi lohduttelemassa ja kertoi lääkärin puuduttaneen extra hyvin, että hätää ei ole.
Koepalaoton ääni *naks* kuului, ja se oli ohi. En tuntenut mitään ja koepalakin oli kerralla sopiva. Olisin voinut itkeä ilosta. Se oli ohi. Ei kipuja ei mitään.
Sen jälkeen en muista mitä tehtiin, taisivat laittaa tikit ja kärrätä osastolle koska siellä se loppupäivä sitten menikin. Paljon mehua ja vettä, sämpylää ja telkkua. Nukkua olisin halunnut mutta sairaalassa oli kova meteli; naapuri yski, yksi kuorsasi... En saanut unta vaikka yritin korvalaput päässä. Hoitaja kävi 1h välein mittaamassa verenpaineet.
Sairaalassa piti viettää 6h, ja muistaakseni 3-4h niin ettei saanut nousta ollenkaan, edes vessaan.
Sairaalan jälkeen olin sairaslomalla 3päivää, vaikka netin mukaan sen ei pitäisi olla tarpeellista, mutta itse olen onnekas että sain sairaslomaa koska oma koepala alueeni oli kipeä ja säteili kipua selkään pari päivää, en olisi jaksanut olla töissä. Lisäksi olin henkisesti hyvin väsynyt stressaavan työpäivän jälkeen niin lepo oli erittäin tervetulletta.
Tämän kokemuksen perusteella ihmettelenkin, että tuossakin operaatiossa sairasloman perusteeksi vaikutti se, mitä tekee työkseen. Itse en olisi pystynyt töihins seuraavana päivänä, tuli työstä kipua tai ei, koska kipua tuli ihan ilman työtäkin, ja lisäksi toistamiseen, henkisen olon kannalta kyllä ihmisen pitäisi saada levätä edes päivä tuollaisen jälkeen.
Noh, oli miten oli, se on ohi nyt :)
seuraavaksi osa 3. :)
..jatkuu...
Terveisin,
Mea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti