Täällä aloittelemassa uusi bloggaaja, aiheena munuaissairaus ja vauvahaaveet, ja myöhemmin toivottavasti aiheena raskausaika :)
Olen kolmekymppinen nainen pk-seudulta, hieman ylipainoinen mutta onnellisesti naimissa saman ikäisen miehen kanssa ja pidämme ihanaa omakotitaloa yhdessä. Nyt olisi perheen perustamisen aika, mutta tahtia hidastaa munuaistautini. Tarkoitus onkin kertoilla tässä blogissa tuntemuksia ennen yrittämistä, lääkärikäynneistä, ja toivottavasti tämän vuoden aikana myös plussaamisesta ja raskaudesta. :)
Taustaa sairaudesta.
Pari vuotta sitten menin lääkäriin pitkään jatkuneen huonovointisuuden takia, pyörrytystä ja päänsärkyä. Laboratorio tuloksista lääkäri näki heti, että kyse on munuaisista mutta ei, että mikä siellä on vikana. Sain lähetteen isompaan sairaalaan jatko tutkimuksiin. Lopulta tutkimuksen johtivat koepalaan, josta selvisi että sairastan jo aika pitkälle edennyttä Iga Nefropatiaa.
Siitä lähtien olen räpiköinyt epävarmuudessa, epätietoudessa ja mielentilassa, joka ei ole täysin hyväksynyt sairautta tai sen tuomaa tulevaisuutta, on huonoja päiviä; "tuomio" itkettää, huolestuttaa ja aiheuttaa päiviä jolloin en saa mitään tehtyä itsesäälin takia... mutta tunteenpurkausten jälkeen, elämä jatkuu, ja meillä toivottavasti uuden pienen elämän muodossa tulevaisuudessa :)
Syön säännöllistä lääkitystä ja käyn kontrolleissa koko ajan isommassa sairaalassa.
Ennuste tosiaan on, että ajan myötä joudun dialyysihoitoon ja lopulta elinsiirtojonoon, riippuen missä vauhdissa tauti etenee. Jos etenee vauhdilla niin varmasti elinaikanani joudun elinsiirtoon, mutta jos tauti etenee hitaasti, voi olla etten ehdi sinne asti elinaikanani, mutta katsotaan miten käy!
Nyt vain suunnitelmissa on se oma perhe. <3
Oli se oma ennuste mikä vain, haave omasta pienestä on suurin, halu jättää maailmaan itsestä taakseen jotain ihanaa!
Tervetuloa mukaan matkaan seuraamaan miten tässä käy, ja tuoko sairaus mutkia matkaan!
Kanssasisarilta, niin vauvahaaveissa kuin sairaudessakin,
viestit ja kommentit ovat Tervetulleita! :)
Terveisin,
Mea
Hei! Löysin blogisi, kun etsin tietoa iga-nefropatiasta ja raskaudesta. Itselläni sairaus todettiin juuri ja olen järkyttynyt ja peloissani.😕 Voisiko kanssasi vaihtaa asiasta ajatuksia/kokemuksia yksityisviestein? Olisin todella kiitollinen,kaikki vertaistuki on enemmän kuin tervetullutta!
VastaaPoistahei!jos tämä ikinä sinua enää tavoittaa niin tottakai voin vaihtaa ajatuksia kanssasi! laita vain meiliä tulemaan!
Poista