maanantai 30. syyskuuta 2013

Viikko alkaa kekseillä...nam!

Viikonloppuna meillä piipahti vieraita, ihania tyttösiä, joiden kanssa istuttiin iltaa ja juteltiin. Ilta oli oikein kiva, paitsi kyllähän menkkakivut häiritsi jonkun verran ja jatkuva "vaipan vaihto"... illasta selvittiin kuitenkin kunnialla..

.. ja sunnuntai menikin sitten sohvan pohjalla maatessa ja valitellessa kipuja, vuotokin tuntui vain yltyvän. Toivottavasti ollaan jo voiton puolella! :)

Jos jotain positiivista, jaksoin leipoa rakkaita ihania suklaahippu keksejäni, joten niitä sitten nautiskelin tuskieni keskellä. :)



Mean Suklaahippu keksit

Aineet:

4dl kaurahiutaleita
170g taloussuklaata
1dl kuohukermaa
200gr margariinia
1 kananmuna
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2dl sokeria
1 1/2 fariinisokeria
2 1/2dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria


Sulata margariini juoksevaksi.
Vaahdota rasva, sokeri ja leivinjauhe vaahdoksi.
Sekoita joukkoon kananmuna, loput jauhot ja hiutaleet.
Rouhi suklaa pieneksi ja lisää taikinaan.
Lisää kerma.

Kierittele reiluja teelusikallisia palloja taikinasta, nosta pellille ja painele litteäksi. (max. 4 riviin pellillä leviävät isoiksi.)

Paista 200 asteessa, n. 8-12 minuuttia, Uunin tehokkuudesta riippuen.





Maukkain Terveisin,
Mea


lauantai 28. syyskuuta 2013

Tämän viikonlopun fiilikset... Menkat vaan jatkuu. jatkuu ja runsastuu.

Tämä kuva kuvastaa tämän viikon/viikonlopun fiiliksiä enemmän kuin hyvin.

Kuva googlesta.

*Erite varoitus* Älä lue pidemmälle jos et pidä aiheesta! ;)

Eli menkat alkoivat viime lauantaina, viikko sitten..
ja heti kyllä tuli ihan kirkasta verivuotoa ja hyytymiä, joten oletin totta kai että menkat alkoi nyt hyvin, ja on kp1.

Ainoa outo asia oli, että kaikki kivut ja tuntemukset puuttuivat.

Menkat lähti niukkemeen kahdessa päivässä, ja muuttui rusehtavaksi paakkuiseksi vuodoksi / pyyhintä vuodoksi enää vain. Ajattelin että olipas perus nopa juttu (yleensäkin omat menkat olleet semmosia 2-4pv pituisia), ja jee, kohta pääsee sitten tikutteleen..

Noh, pari päivää sitten alkoi kamalat alaselkä kivut ja vatsan juiliminen, juuri menkkamaisia tuntemuksia.. Ne vaan paheni ja paheni, ja vuotoa lähti tulemaan runsaasti! Todella runsaasti.
Ei ole ennen koskaan tarvinut vaihtaa "vaippoja" näin usein ja lähteä yölläkin vaihtamaan... koko ajan saa pelätä että tulee yli, ja kun tuntuu, että loppua ei näy tälle runsaudelle. Huhhuh.
Vuoto on koko ajan kirkkaan punaista ja tosi vetistä. (Kun tuntuu että joskus ennen ollut jotenkin tummenpunaista ja "paksumpaa" verta.....)...

Olo on kamalan väsynyt, vatsa on kipeä; nipistelee koko ajan ja sattuu, on turvonnut. Selästä säteilee menkkakipua jalkoihin asti ja kaikki asennot on huonoja.

Sanotaan, että liikunta helpottaa. No kokeiltu on, ja kivut vaan yltyy.

Mulle parasta herkkua on nyt olla ihanissa lökövaatteissa viltin alla sohvalla ja katsoa hönppää telkkarista <3

Niin paljon kuin rakastankin ihania ystäviäni, en jaksaisi millään viettää iltaa meillä tänään, kuten oli luvannut.. Mutta ei auta. Aamun huhkin aamupalan voimalla hellan ääressä ja leivoin keksejä, niistä lisää myöhemmin.. :) Illaksi särkylääkettä naamaan ja hymyä esiin.

Mutta on melko outo fiilis, ja toivois että loppuis nyt jo....!

Terveisin,
Mea




perjantai 27. syyskuuta 2013

Arvio compiron rauta valmisteesta

Aloitin n. viikko sitten raudan käytön alhaisten ferritiini lukujen takia (tuote:  Compiron Fe 1x50ML), ja lupasin tulla kertomaan. 1vkon käytön jälkeen, onko valmisteesta koitunut mitään " haittoja".

Olen testannut tuotetta sekä tyhjään vatsaan, että ruoan yhteydessä.
Tässä on mielestäni ero, ainakin omalla kohdallani. Vatsa ei tule kipeäksi kummassakaan tapauksessa, mutta tyhjään vatsaan otettaessa vatsani menee kyllä "sekaisin" ja olo saattaa olla melkoisen tukala koko päivän. Joten jatkossa aion kyllä nauttia sen ruoan kanssa. :)

Alussa tuntui että tuote provosoi myös jonkinverran vatsahappoja, koska tuntui että närästi useammin, mutta tätä kesti vain muutaman päivän joten voi olla että oli myös sattumaa, ja johtui jostain ihan muusta... :)  Eli en ole siis saanut kovinkaan pahoja vaikutuksia tuotteesta, onneksi :)

Otan valmistetta nyt 2x/pv, ja se kuluu aikamoista vauhtia! Ajattelin yhden viikon vielä jatkaa 2x/pv ja sitten tiputtaa määrän 1x/pv. :)





Terveisin,
Mea

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Hormoni kiukuttelija

Huomaa että kuukautiset on alkaneet, koska en muista milloin viimeksi olisin ollut jatkuvasti näin kiukkunen ja suuttunut kaikesta. Onneksi osaan vähän lisätä jäitä hattuun kun alkaa liikaa kuumottaan mutta inhottaa kyllä kun koko ajan kiukuttaa. Ja väsyttää.

Teroluttien aloittamisesta on nyt siis 15pv, ja niitä syötiin 12pv.
Vuoto alkoi 11pv:n kohdalla, eli lauantaina oli kp1. Nyt on siis kp5. Luulen. :D

Tämän kaiken kiukuttelun keskellä olen toiveikas, että tämä auttaa kehoani heräilemään, ja pääsen seuraamaan kiertoja jatkossakin (peukut pystyyn!), ensikuuhan sen vasta todensanoo, että tuleeko menkat itsestään vai ei.
Ohje oli, että 2kk pitää odottaa omia, ja sitten uusi tero kuuri jos ei ala. Huokaus. Nyt vaan peukut pystyyn! :)

Kiukkua olen taltuttanut uusilla löydöksilläni, nimittäin Valion suklaa-nougat jäätelöllä,
ja Fazerin thin chocolate dark.



En ole aiemmin näitä maistellut, nyt eksyi jostain meille ja nam, maistuu!

Ihanaa viikkoa kaikille, tämä rouva alkaa nettiselaileen vauvakuumeilussa vauvan vaatteita <3


Terveisin,
Mea

tiistai 24. syyskuuta 2013

Koko Suomi Leipoo

Kuinka moni kurkkasi tänään alkaneen tv-sarjan Koko Suomi leipoo?
Aivan ihana!
Vesi herahti kielelle ja alkoi heti mielikuvitus laukkaamaan kun näki näiden hienojen leipureiden luomuksia.. ah :)

Leipooko moni teistä paljon?

Itse rakastan kyllä leivonnaisia, kakkuja ja herkkuja.. Tykkään leipoa, ja uskallan jopa sanoa, että osaan leipoa, mutta en leivo turhan päiten, koska ne tulee muuten syötyä ;) Ja tällä painoindeksillä parempi jättää syömättä :D

Voi olla, että rakkauteni ihaniin kakkuihin ja leivonnaisiin tulee (keittiöpsykologiaa) lapsuudestani, sillä äitini leipoi paljon, ja teki ylipäätään kaiken itse, kotiruoasta alkaen leivoksiin ja karkkeihinkin.. Joten ehkä sieltä on se viehätys tällaisiin herkkuihin, koska niitä on pistelty poskeen isot kasat pienenä... ja jonkinlainen taitokin sieltä on kai tullut, koska onnistun yleensä aina leipomuksissani ihan hyvin, vaikka en edes yritä... ;)

Oma bravuuri & lempparit on ihanat suklaahippukeksit ja suklaakuivakakku.

Tällä viikolla meillä kyllä piipahtaa vieraita, katsotaan tuleeko ostettua tarjottavat kaupasta, vai leivottua... ;)

Tykkäisittekö, jos täällä jakaisi reseptejä, jos/kun leipoo? :)




Terveisin,
Mea

maanantai 23. syyskuuta 2013

Habitare 2013

Me ei olla mitään uber design ihmisiä mun miehen kanssa, mutta joku Artek, Kartell tms meidänkin kotoa löytyy ja joskus jotkut yksittäiset jutut ihastuttaa, ja kun koti-sisustusasiat kiinnostaa, niin käytiin kurkistamassa tämän vuoden Habitare helsingin messukeskuskessa.

Mitään erityisen ihmeellistä ei tarttunut mieleen, mutta onhan se hienoa käydä aina katsomassa uusien suunnittelijoiden innovaatioita ja kädentaitoja, mahtavia juttuja.

Silmäilin toisella silmällä lähinnä valaisimia, designia ja huonekaluja pitäen mielessä joskus tulevan lastenhuoneen, mutta Habitarehan ei toki keskity milläänlailla lapsiin/lasten huoneen sisustamiseen, se kuuluu sitten sinne kevään 2014 Lapsimessuille.

Bongasin ainoastaan Muuramen osastolla lastenhuone juttuja (saattoi olla muuallakin, en vain huomannut):





Nämä eivät valitettavasti kohdanneet oman makuni kanssa, mutta otin kuvat teille vilautettavaksi, että jotain lapsijuttua messuilla oli :) (kerron myöhemmin minkälainen oma tyylini olisi ;))...

Monen lapsen mieleen tuntui olevan Eero Aarnion tuotokset, niissä kiipeili jos jonkin ikäistä pikkuista. :D


Puppya tässä laumassa ei ollut, se jos joku, meille voisi muuttaa, valkoisena, ja keskikokoisena/pienenä.

Tämä alla oleva ihanuus muistutti minua lapsuudestani, nimittäin mummolassani oli tällainen veikeä apina... :)

Samaisella osastolla oli myös ihastuttavia puulintuja, joita olen katsellut jo pitkään ja haaveillut koristeeksi joskus lastenhuoneeseen, mutta kuva tärähti niin makiasti, että nappasin kuvan netistä.


kuva täältä.

Nämä herkullisuudet olisivat houkutelleet ostamaan, mutta mies toppuutteli.... :D Ei kuulemma ainakaan omille synttäreille moisia halua, joten jäivät nyt toistaiseksi vielä sinne.... :D

Oletteko tehneet koskaan kakkutikkaeita?

Sellaiset messut tänävuonna, tälle syksylle minua vielä kutsuu I love me- messut ainakin, ehkä kirjamessut, katsotaan. :)

Onko teillä tiedossa mitään messuja tälle syksylle?


Terveisin,
Mea


lauantai 21. syyskuuta 2013

I love me - arvonnan voittaja + kp1 ehkä.

Ihanaa lauantaita!

Tänään ollaan oltu hurjan ahkeria, heti aamusta alettiin siivoamaan koko talo oikein kunnolla tip-top kuntoon, ja lisäksi ollaan ahkeroitu koko talon listat uusiksi, vihdoin ja viimein (ja sitten saikin siivota taas uudelleen lattiat ;)).

Nyt illaksi alotettiin vielä kasaamaan uutta vaatekaappia makuuhuoneeseen.. huhhuh! Olen todella hämmästynyt, että tämä päivä on mennyt näin, nimittäin tänään alkoi vuotamaan punaista pyyhkimisen mukana (niin odotin menkkakipuja, vatsa ongelmia.. mitä vaan!) , mutta koska se on vielä kovin niukkaa, en ole ihan varma onko kuitenkaan vielä kp1, kun ei mitään kipujakaan ole tullut..

Katsotaan huomenna mihin suuntaan tämä kehittyy. Netissäkin oli aika monenlaista mielipidettä siitä, mikä on kp1 ja mikä ei, monet tuntuvat tulkitsevan sen eri tavalla. No merkitsen tämän päivän kuitenkin ylös, niin pysyn kärryllä kehon uusista liikkeistä.... :)

Mitään kipuja tosiaan ei ole ollut, mitä yleensä menkkojen aikaan on (tosin kipuja on ollut e-pillereiden käytön aikana, ei juurikaan ennen sitä....hmm), joten onhan tämä hieman erikoista... tosin, tottakai ne kivut tuleekin vasta huomenna, sillä ollaan menossa Habitareen! ;)

Mutta, asiaan..
Parisen viikkoa sitten, aloitin täällä blogissa arvonnan jossa palkintona oli liput, eli 2kpl lippuja, tuleville I love me - messuille Helsingin messukeskukseen.

Lainasin arvonta idean muista blogeista, eli käytin laiskana random.org sivuston konetta joka arpoi voittajanumeron, ja sen mukaan laskin kuka on voittaja.

Mies sai olla onnettarena ja painaa "generate" nappia :)


Eli lippujen voittaja on nimimerkki Krista, joka oli kommentoinut toisena, eli oli numero 2.

Mua kiinnostais sellanen miten minusta tuli minä ja miten tähän päädyin postaus :) Tietenkin kerrot itsestäsi niin paljon kuin haluat, mutta vähän taustaa :)"

Eli laitatko Krista mulle meilillä haikaranbongaaja@gmail.com, sun yhteystiedot niin laitan liput sulle postiin! :)

Kiitos kaikille osallistumisesta, kiitos kirjoitus vinkeistä ja ajatuksista! :)


Tunnelmallista viikonloppua kaikille!

Terveisin,
Mea

perjantai 20. syyskuuta 2013

Eve Hietamies - Tarhapäivä

Nyt on ahmittu Eve Hietamiehen kirjan Yösyöttö - jatko-osa Tarhapäivä.

"Yösyöttö-romaanista tuttujen Antti ja Paavo Pasasen pienperheen elämä on uomissaan. Tarhaikään varttunut Paavo on Pokemonien ja pikkuautojen asiantuntija, ja Antti-isä uskaltaa jo luottaa maalaisjärkeen. Niin Antille kuin Paavollekin tärkeä on samassa elämäntilanteessa oleva Enni Terttu-tyttärineen.

Arki menee uusiksi, kun Tertusta yllättäen tulee Pasasen perheen tilapäisjäsen. Antilla ei ole ollut aavistustakaan niistä lukuisista tavoista, joilla tyttölapsen koko olemassaolon tapa eroaa pikkupojan elämästä. Puhumattakaan siitä, kuinka monta vaaleanpunaisen eri sävyä maailmassa oikein onkaan.

Tertun pitkäksi venähtävä vierailu koettelee hermoja, mutta osoittautuu myös opettavaiseksi - arvaamattomillakin tavoilla."


Oli ihana palata taas Pasasen perheen pariin, koska niin vasta luin yösyötön ja perheen meininki oli niin tuoreeltaan muistissa! Oikein odotti, että mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kirja oli taaskin, erittäin viihdyttävä, vaikka tälläkin kertaa sisälsi rankan aiheen taustalla. Ehkä tässä kun ei vieläkään, sitä omaa lasta ole, niin ei päässyt yhtä syvälle kirjaan kuin ensimmäisessä osassa kun lapset oli jo niin isoja, mutta säilytän molemmat kirjat hyllyssä, ja luen ne ehkä uudelleen kun ovat vielä enemmän ajankohtaisia, uskon, että tästä irtoaa sitten rutkasti enemmän ;)

Kirja ei ollut myöskään ihan samallalailla lohdullinen kuin ensimmäinen osa, koin kirjaa lukiessa huomattavasti enemmän ärtymystä, epäoikeudenmukaisuutta kuin ensimmäisessä osassa, tunteita herätti Paavon äiti Pia josta jäi jatkuvasti paha maku suuhun..
Mutta kirjasta kuitenkin tuli voittajafiilis lopulta, kaiken jälkeen. Ja olihan se oikein mielenkiintoista lukea, kuinka erilaista se voisi olla, jos huushollissa olisikin pieni tyttö 24/7...

Nyt sitten pitäisi keksiä uutta luettavaa taas... Pelkään kyllä, että on hankala löytää toisia kirjoja, jotka olisivat yhtä viihdyttäviä mutta jakaisivat arkea kuitenkin niin todellisesti...

Vinkkejä otetaan vastaan! :)

Ihanaa Perjantaita!

Terveisin
Mea

torstai 19. syyskuuta 2013

Ensimmäinen viikko Terolutteja takana

Noniin, vuodattelin tuossa viime viikolla ristiriitaisia tuntemuksiani kun sain yksityiseltä gyneltä reseptin terolutteihin, mutta NKL:n mielestä olisi hyvä odotella rauhassa loppuvuosi ja katsella lähteekö se oma kroppa toimimaan.

Noh, olen "mullekaikkihetijanyt"- tyyppinen ja stressaannun kun jossittele tilanteita ja tapahtumia, niin päätin alottaa terolutit, koska tiedän, että jos en olisi aloittanut ja kuukautisia ei olisi tullut seuraavaan kahteen kuukauteen, olisin tosi stressaantunut ja soimaisin itseäni etten tarttunut tilaisuuteen edes kokeilla terolutteja... sitten jos ei onnaa, niin ei onnaa, eipähän jää mietityttämään.

Nyt on teroluttien syöntiä viikko takanapäin. Olen ottanut sen iltaisin ennen nukkumaan menoa, koska peloteltiin että voi tulla huonovointisuutta niin en halunnut ottaa riskiä olla pahoinvoiva duunissa ja aiheuttaa kollegoille ajattelemisen aihetta....

Ensimmäisenä neljänä päivänä ei tullut mitään oireita mihinkään suuntaan, ei pienintäkään.
Viidentenä päivänä aloin huomaamaan kipua rinnoissa, joka on voimistunut pikkuhiljaa, on se edelleen siedettävää hyvinkin mutta jotain siellä vissiin tapahtuu?

Pientä menkkamaista tuntemusta on alavatsassa-, ja alaselässä ollut nyt parina päivänä mutta saapa nähdä.

Nyt jännällä odotan lunastaako terolutit lääkärin lupaukset, että kun pillereitä on syönyt 12pv, alkaa menkat 2-3pv:n kuluessa. Let see.

Halusin vain kertoa kiinnostuneille, että toistaiseksi suurempia oireita ei ole tullut. :)


Terveisin,
Mea

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Lisä rautaa hankittu.

Nyt on hankittu lisärautaa apteekista, nimittäin Compiron Fe 1x50ML

Kysyin valmistetta joka sopii herkälle vatsalle, ja tätä suositeltiin.

"Hyvänmakuinen rautavalmiste. Rauta on samassa muodossa, kuin luonnossa esiintyvä rauta, joten soveltuu erityisesti herkkävatsaisille. Helposti annosteltava liuos ei värjää hampaita. Ravintolisä."

Lääkärin suositus oli 100mg pillerit, mutta apteekkari oli ehdottomasti sitä mieltä, että tämä soveltuu paremmin vatsalleni, otan nyt alkuun x2 annosta tästä/pv, katsellaan sitten lisää kun on käynyt uusissa labroissa, että onko tämä auttanut, vai onko pakko kokeilla pillerimuodossa... sillä tässä vuorokausi annostus 2,5ml vastaa 25mg, joka on huomattavasti vähemmän kuin lekurin 100mg suositus. Tosin paketissa lukee, että annostuksen voi kaksinkertaistaa, eli 50mg asti, mutta ei korkeammaksi, joten... mut kokeillaan tätä nyt eka! :)

Nyt alkaa tämän nauttiminen, palaan vaikka viikon päästä astialle että aiheuttiko tämä oirehia herkkävatsaiselle :)


Terveisin,
Mea


ps. lisäksi ostin herkkuhetkiin maksamakkaraa ;) "Maksamakkarassa on runsaasti A- ja B-ryhmien vitamiineja ja kivennäisaineista rautaa, seleeniä ja sinkkiä, jotka ovat hyvin imeytyvässä muodossa" lähde: wikipedia. Nam. :)

maanantai 16. syyskuuta 2013

Labrajuttuja taas ja alhainen rauta

*muoks. 17.09.2013. klo 10.10*

Viikonloppu (tässä tapauksessa sunnuntai) vierähti oikein ”mukavissa” merkeissä suorittaessa NKL:n määräämään virtsan vuorokausikeräystä, eli kotoa ei kovinkaan kauas voinut poistua, ainakaan ilman että 3litran purkki olisi ollut mukana ja saanut sen jääkaappi säilöön; eli toisin sanoen en viitsinyt lähteä kotoa mihinkään. Onneksi viihdyn kotona, ja aina löytyy kaikenlaista pientä puhdetta… Luumujen keräämisestä siivoamiseen, ja pyykinpesusta saunomiseen, ja onhan tämmöisessä vanhassa omakotitalossa aina pientä remppaakin, jos sellasia hommia kaipaa.. kuten listojen uusimista, lattian hiomista yms. :)

Kiiruhdin heti tänä aamuna laboratorio jonoon viemään näytteen ja antamaan verta. Toivoivat NKL:ltä, että tulokset tulisivat vielä maanantaina aikana että lääkäri ehtii soittamaan, muuten menee perjantaille...

Homma olikin tosi nopeaa, sillä jo alku iltapäivästä lääkäri soitteli NKL:stä tuloksia. :)

Kaikki muut oli ok / ennallaan, paitsi rauta-arvo oli 19 *ferritiini (Ferritiinin viitearvot ovat naisilla 6 – 160, miehillä 28 – 400 ja lapsilla 0,5v. – 16v. 4 – 120., lähde luontaisnetti.fi) , ja lääkäri sanoi sen olevan niukka. Koskaan ennen ei ole valiteltu rauta-arvoista, mutta luulenkin että minulla on aina tuijotettu hemoglobiinia....

Lääkäri suositteli syömään lisää rautaa, mutta maltillisesti koska vatsani on herkkä; ja rauta kuulemma voi aiheuttaa vatsa oireita.

Olin kieltämättä ihmeissäni tästä, koska hemoklobiinini on yli 160 ja luulin, että se liityisi jotenkin rautamääräänkin… mutta ei sitten vissiin :D *soitin polille 17.9.13 tarkistaakseni asiaa vielä, niin hemoglobiini oli 170 .. ja ei kuulemma aina mene hemoglobiini ja ferritiini käsikädessä, siksi lisä rautaa tarvitaan, ja uskottiin sen olevan turvallista. (Hemoglobiini eli verenpuna (Hb) ei ole kovin hyvä anemian mittari eikä kerro mitään elimistön todellisesta raudan määrästä., lähde: luontaisnetti.fi)

Mutta toisaalta olen tyytyväinen että ainoa löytö oli näinkin vaaraton, ja tällä varmaan selittyy viime aikainen väsymyskin :) (ehkä se pahoinvointikin? Joka on vähän helpottanut viime päivinä... :))

Nyt sitten pohdin millaista rautaa tarvitsisin ja samalla pelkään tulevia vatsakipuja/vaivoja, sillä vasta on alkaneet albetolista tulleet oireet helpottamaan, en haluaisi lisää vaivoja :(

Mitä olette syöneet raudan puutteeseen? Ja onko tullut oireita?
Tai oletteko muuttaneet ruokavalioo jotenkin?

Muuten lääkärin viesti oli raskautumiseen munuaissairauteni kanssa liittyen selvä " Antaa mennä vaan" :) Vaikka jo vähän uhmalla tässä annettu mennäkin, niin silti tämä ilahdutti kovasti mieltä, että nyt se ns virallisen virallinen lupa/suositus tuli.. Vihdoin! *hymy*





Terveisin,
Mea

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Blogi haaste

Ihan uutta ja ihmeellistä minulle... Haasteet blogissa.

Olen niitä kyllä nähnyt, mutta en ole koskaan sellaista itse saanut / laittanut eteenpäin.

Kun julkaisin blogin elokuussa, sain heti tämän haasteen Katjansisustus.blogspot.fi kirjoittelijalta, mutta en heti vastannut haasteeseen koska en ehtinyt heti sitä miettimään kun uutena bloggarina, minulla oli omat haasteeni pelkän blogin ylläpidossa... ja toistaiseksi askarrutti kertoilla itsestäni blogissa, koska blogi on, ja tulee olemaan anonyymi, niin piti miettiä tarkkaan... :)

Nyt kun luppoaikaa oli, päätin ottaa haasteen vastaan. :)

Haasteen säännöt

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun tulee tehdä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille
4. Pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja jättää haaste
5. Tulee kertoa kenet on haastanut
6. Ei takaisin haastamista ;)

Noniin, aloitetaan.

11 asiaa itsestäni.

1. Minulla on vaaleat hiukset, mutta luonnostaan "maantien" väriset.
2. Olen jojo-laihduttanut jo kohta 10 vuotta.
3. Vatsani on aina ollut hankala, koko elämäni ajan; kipuilee, närästelee ja ties mitä milloinkin!
4. Nautin takkatulesta ja sen tuomasta lämmöstä.
5. Inhoan olla yksin kotona yötä, inhoan pimeää.
6. Minulla on kotona "vakiintuneet" paikat, tietty tuoli ruokapöydässä, tietty kohta sohvalla... Ne tuovat hyvänolontunnetta ja kotoisuutta, ja kaipaan omia paikkojani jos olen kauan pois kotoa.
7. Matkustus on intohimoni, haaveilen jo ennen matkan loppumista seuraavasta.
8. Rakastan sisustamista ja minulla onkin jo tarkat haaveet ja visiot vauvahuonen sisustamisesta, siten kun se on ajankohtaista ;)
9.  Kävin kaikilta (paitsi mieheltäni) salaa lapsimessuilla keväällä 2013. <3
10. Minulla on 3 kummilasta, kaksi tyttöä, yksi poika. / Meillä on yhdessä 2 kummilasta, tyttö ja poika.
11. Joulu on rakkain juhlapyhä minulle. Odotan sitä koko vuoden malttamattomana.

Vastaukset haastajan kysymyksiin.

1. Lempivärisi?
- Valkoinen
2. Kuka olisit yhden päivän ajan, jos saisit valita?
- Jos Jumala on olemassa niin Jumala. Jos häntä ei ole olemassa, niin äitini jotta näkisin mitä hänen päässä liikkuu.
3. Mitä piirteitä arvostat ystävissäsi?
- Positiivisuutta, elämäniloa, rehelisyyttä ja luotettavuutta.
4. Rakkain harrastus?
- Lukeminen
5. Lempi sisustustyyli?
- Maalaisromanttinen.
6. Elämänarvosi?
-  Pyrin elämään onnellista rakastavaa elämää.
7. Paras vuodenaika?
- Kesä
8. Miten vietät joulusi?
- Rauhassa kotona perheen kesken.
9. Tärkein saavutuksesi tähän mennessä?
- Hääpäivä, saada vierelleni täydellinen puolisko.
10. Salmiakki vai vaahtokarkki?
- Vaahtokarkki ehdottomasti!
11. Miksi aloitit blogin pidon?
- Koska halusin jakaa kokemuksiani sairauden kanssa, tuoda tietoa muille, ja toivottavasti antaa vastauksia jollekin. Ja pitää päiväkirjaa ;)

Huhhuh...

11. kysymystä haastetuille.

1. Lempiruokasi?
2. Lempi paikkasi kotona?
3. Miten rentoudut?
4. Mihin haluaisit matkustaa jos budjetti olisi rajaton?
5. Elämäsi liikuttavin hetki?
6. Eniten lukemasi blogi?
7. Paras lukemasi kirja?
8. Kolme toivetta lampun hengeltä?
9. Paahtava auringon paiste vai virkistävä kesäsade?
10. Lempivärisi kotona?
11. Motto.

Sitten, blogit jotka haastoin:

1. http://eikenenkaanaiti.blogspot.fi
2. http://tuplajuttu.blogspot.fi
3. http://unelmavauvasta.blogspot.fi
4. http://haaveissaomapieni.blogspot.fi
5. http://morrimoykkyja.blogspot.fi
6. http://emmikolife.blogspot.fi
7. http://hentojapotkuja.blogspot.fi
8. http://winnienblogi.blogspot.fi
9. http://toiveenaraskausanonyymisti.blogspot.fi
10 http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi
11. http://sandellasblog.blogspot.fi

Huhhuh, olipas työlästä! :D

Ei muutakuin HYVÄÄ SUNNUNTAITA kaikille!


Terveisin,
Mea

lauantai 14. syyskuuta 2013

Eve Hietamies - Yösyöttö

Olen nyt kesän jälkeen innostunut lukemaan paljon, ja edellinen kirja oli Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa Bebe?", ja heti sen jälkeen aloin ahmimaan ideoita uudesta kirjasta jonka haluan lukea, ja äkkiäkös mukaan tarttui jo aiemmin mainitsemani, erittäin monen suosittelema, Eve Hietamies Yösyöttö -kirja.

"Avioliitto. Asuntolaina. Auto. Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämä on mallillaan ja Pia-vaimo viimeisillään raskaana. Kunnes Naistenklinikan edessä kaikki muuttuu. Tuhiseva käärö syliinsä tyrkättynä Antti katsoo, kun taksin perävalot häipyvät näkyvistä, taksin takapenkillä Pia ja heidän tulevaisuutensa ydinperheenä.Elämä vauvan alias Paavo Pasasen ehdoilla alkaa, eikä Antilla ole aavistustakaan, mitä se tulee häneltä vaatimaan."

Ei kyllä ole turhaan kehuttu kirja. :)
Kirja oli erittäin viihdyttävä, hyvällä otteella kirjoitettu vaikka käsittelikin rankkaa aihetta. Ja vaikka itse lapsettomana en pystynyt 110% samaistumaan kirjaan (kuten yösyöttöihin, väsymykseen, ihottumiin...), niin pidin kirjasta silti oikein paljon. Tuntui että lukiessa sitä vain katosi Pasasen perheen elämään mukaan ja pystyi kuvittelemaan kaiken hyvin elävästi.

Kirja oli myös hyvin lohdullinen. Kyllä kaikesta selviää vaikka välillä tuntuukin toivottomalta. Tämä jotenkin toi itsellekin lohdullisen tunteen, kun on monesti miettinyt sitä joskus tulevaa elämää lapsen kanssa, että miten sitä jaksaa ja pärjää, niin tämä kirja jotenkin taputteli selkään, että elä huoli. :D

Kirja oli niinkin koukuttava, että seuraavaksi sivuja kääntelen teoksessa: Eve Hietamies - Tarhapäivä.

Rauhallista viikonloppua!

Terveisin,
Mea












keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Naistenklinikka ja terolutit ??

Jotenki sitä tuntee itsensä taas niin pieneksi...

Jäi hieman hämmmentynyt olo NKL:llä käynnistä.
Odotin, että siellä pääsee juttelemaan kunnolla lääkärin kanssa kaksin, ja siellä kerrotaan munuaissairauden vaikutuksesta raskauteen, ja ylipäätään konkreettisemmin puhuttais jo mahdolisesta raskautumisesta yms. Käytäis läpi elämäntilanne, kuukautiskierto, ja puututtais siihen, että kun kuukautiset ei ole alkanut, ja että mitä nyt tehdään, juteltais ja mietittäis että mitäs nyt.

Mutta eihän se ihan niin mennyt :D

Huoneessa oli kaksi eri lääkäriä, ja ainakin yksi kätilö, ja yksi… hoitaja? En ole varma. Eli keskustelu ei ollut mitenkään erityisen intiimi. Ja tilatkin oli jotenkin tosi kliinit.

Toinen lääkäreistä oli suurimmaksi osaksi äänessä, ja  kävi läpi aikaisempia laboratorio tuloksia, kyseli onko otettu, sokereita millon viimeksi, onko otettu sitä ja tätä ja tota… No ei ole, joten sain piiitkän labra listan. Joka tuntui erittäin turhauttavalta, sillä miksei he voineet katsoa tiedoista etukäteen mitä he haluaa tietää (näkevät munuaispolin tiedot koneeltaan), ja antaa labra lähetteen etukäteen.. ? Olisi ollut kivempi käydä läpi siellä labroja heidän kanssaan, kuin saada pitkä listaus mennä niihin.. :D

Mutta ensiviikolla kuulen sitten, miten menee labroissa, ja totta kai olen tyytyväinen että tutkivat, en valita, mutta luulen että käynti kerrasta olisi saanut enemmän irti, jos labroissa olisi käynyt jo J

Sitten käytiin läpi perusjuttuja: pituus, paino, lääkitys, lähiperheen sairaudet…
Josta seurasi toki taas ”perusjuttuja”; eli voisit laihduttaa ja sain mukaani uusia ravinto ohjeita.
Ja se avasi kielenkannat toiseltakin lääkäriltä, sain nimittäin pitkän listan tietoon asioita miten ylipaino vaikuttaa sikiöön, ja miten munuaistauti vaikuttaa sikiöön, ja minulle teroitettiin sitä, että siihenkin pitää varautua että raskaus ei tule olemaan normaali, joudun sairaslomille yms, ja että pitää varautua mahdolliseen raskaudenkeskeytykseen jos tulee ongelmia, tai ennenaikaiseen syntymään… Onhan tuossa miettimistä.

Olisivat halunneet korottaa Albetol annostusta 6x100mg/pv, mutta pyysin ettei lääkitystä koroteta koska olen muutenkin tullut siitä niin kamalan huonovointiseksi… Tämä sai lekurin määräämään _lisää_ labroja… :D Toivottavasti niistä löytyisi syy? mutta kuulemma on epätavallista että Albetol aiheuttaisi näin voimakasta pitkäaikaista huonovointisuutta. Labrojen jälkeen mietitään uudelleen asiaa.

Toinen lääkäreistä teki ultra sisätutkinnan, ja kaikki näytti olevan ok. (toki salaa toivon, että lääkäri olisikin yhtäkkiä sanonut että ”ohoh, täällähän onkin jo salamatkustaja”… mutta ei se sanonut L pyh!)… :D

Sain labrasta näytepurkkeja, ja soittoajan….

Kuulemma katseltais loppuvuosi (niin pitkä aika?!?!), tuleeko menkkoja vai ei, ja sitten voidaan varata uusi käynti jos ei oo menkkoja, enkä oo raskaana loppuvuoteen mennessä.

 --
Iltapäivällä mulle soitti yksityisenpuolen gynekologi joka määräsi mulle labroja aiemmin… Labrat oli ok, ei selitellyt kauhean tarkasti mitä tulokset meinas ?!

..mutta määräsi kuitenki Terolutit tällä ohjeella: -> 12pv syödään, 2-3pv:n kuluttua pitäisi tulla vuoto, sitten 2kk katsotaan lähteekö oma kierto käyntiin, jos ei niin uusi 12pv teroja -> taas 2kk katsellaan, ja taas 12pv syödään.

Jos ekan 12pvn jälkeen ei ala viikossa vuoto, niin sitten soittoaika.
Ja koko hoitojakson jälkeen uusi aika, jos ei ole mitään tapahtunut tällä välin.

Nyt on vähän epävarma olo…
Pitäisikö odotella rauhassa loppuvuosi kuten NKL haluaisi, vai alottaa terot?
Oon lopettanut pillerit aika vasta niin tuntuu, että onkohan tää nyt kuitenkin hätiköintiä,
vai auttaakohan tää?

Toisaalta vauvakuume on hothot, että haluais avittaa kehoa kaikin keinoin,
mutta toisaalta pelkää, että jos sillä avittamisella tekeekin hallaa itselleen ?!
Voi olla etten osaa olla aloittamatta kun polttelee niin kovin,
mutta kieltämättä vähän hermostuttaa...

 Hjälp!


Terveisin,
Mea

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Erilaiset Äidit tv-ohjelma II kausi, alkaa huomenna



Kuinka moni aikoo katsoa "Erilaiset Äidit" - tv-ohjelmaa?
Täällä nousee ainakin yksi käsi!

Tykkäsin ensimmäisestä kaudesta kovasti, jotenkin mukavaa seurata niin erilaisia tulevia äitejä ja kuulla tarinoita. Toiset ihastutti ja toiset ihmetytti. Mutta siksi se niin hyvä sarja olikin, herätti tunteita, ajatuksia ja itselläni se avarsi katsetta, ja se on aina hyvä ;) Ja on aika mieletöntä kuin hyvin suomalaiset perheet on uskaltaneet ohjelmaan mukaan lähteä, itse en olisi lähtenyt... :D

Mielenkiinnolla katsoin myös erikoisjakson "mitä heille kuuluu nyt?" Oli kiva nähdä miten perheet voi, mitä kuuluu, mikä oli muuttunut, jos oli.

Jakson voi katsoa täältä, jos on sen missannu, ja kiinnostaat:

http://www.avatv.fi/minisaitit.shtml/erilaiset_aidit/ohjelmasta/mita-erilaiset-aidit--sarjan-perheille-kuuluu-nyt-katso-erikoisjakso/2013/08/1792592

Mitä te tykkäsitte ensimmäisestä kaudesta?




Terveisin,
Mea

lauantai 7. syyskuuta 2013

I love me - Arvonta

Hei kaikki ihanat naiset, ja miksei miehetkin, 
tiedä ketä siellä ruudun takana onkaan! ;)

Sain aivan super ihanan jutun, 
nimittäin mahdollisuuden ARPOA teidän ihanien ihmisten kesken, 
yhden setin (eli 2kpl lippuja yhdelle ihmiselle) 
I love me- messulippuja.

Messuthan pidetään Helsingin Messukeskuksessa
11.-13.10.2013
ja yhdellä lipulla saa neljät messut:

Kauneus, Muoti, Terveys, Korut&kellot.

Itse olen kiinnostunut messuilla kaikista osa-alueista,
mutta ehkä näin blogin aiheeseen liittyen 
tutkailen kyllä erityisesti tuota 
Terveys puolta
ja vähän Kauneuttakin ;)


Näin osallistut arvontaan
Saat jokaisesta toteutuneesta kohdasta 1 arvan:

* kun jätät aihe/kirjoitus ehdotuksen tämän blogauksen kommenttikenttään.
* kun lisäksi liityt lukijaksi / olet jo lukija.
* kun mainostat kilpailua blogissasi.

Eli voit osallistua jopa 3:lla arvalla! ;)
(ilmoitathan jos osallistut enemmän kuin yhdellä arvalla!!) 

Lukijamäärä pieni, voittimahdollisuudet SUURET! ;) *vink vink*

Osallistumis aika on  7.9 - 20.9.

Voittaja julkaistaan blogissa 21.9.
ja voittajan tulee ottaa yhteyttä Meaan
24.9.2013 klo 16 mennessä, ellei kommentissa ole s-postia osoitetta
(joten laita muistutus kännykkään! ;))
muutoin arvotaan uusi voittaja 24.09. klo 18.
(jotta liput ehtivät edes jollekin ;))

Kaunista viikonloppua kaikille ja Onnea arvontaan!

Terveisin,
Mea

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kasvojen hoitoa, ja ihan pieni avautuminen. :)

Alkuun pieni perjantai avautuminen. Kävin alkuviikosta lääkärissä, jossa sanoin että olen kärsinyt Albetol lääkityksen kanssa pahoinvoinnista mutta tätä ei huomioitu. Ainoastaan se huomioitiin, että on huimannut ja verenpaineet nousseet, niin aamun Albetol annostusta lisättiin. No, jos valmiiksi kärsin jo pahoinvoinnista sen kanssa, miten käy kun annostusta lisätään? Lisää pahoinvointia, ja viikon huippuna aamu oksentelu (ei, en valitettavasti ole raskaana!), niin kyllä kiukuttaa!
Toivottavasti ensiviikolla NKL:llä keksivät tähän jotain... On varmastikkin ihan eriasia olla aamupahoinvoiva raskaana kun tietää että siitä seuraa jotain, mutta että olla pahoinvoiva muuten vaan jokapäivä ?! Not cool!

Mutta nyt siihen kauneus asiaan, ja happy thinking!  :)

Vähän lupailinkin eilen kauneus asiaa, niin päätin palata viikko sitten aloittamaani aiheeseen!

.. Viime viikolla tosiaan avauduin kun naamakukkii hormonien takia ja puhdistusta kaipais.

No, kävin shoppailemassa vähän apuja tähän ongelmaan.

Ostin Estee Lauderin putsareita kaks, erilaisia, Perfectly Clean sarjaa.

Toinen siis on geelimäinen, ja sisältää pieniä rakeita, eli kuorii kasvoja pestäessä (tykkään!). Multi action cleansing gelee/refiner.

Ja toinen on rasvaisempi tasainen, mutta sisältää samassa naamion. Eli kun ainetta ei pese heti kasvoilta pois, vaan antaa vaikuttaa muutaman minuutin, siitä tulee naamio. (Tykkään tästäkin!). Multi action foam cleanser/purifying mask.


Kaapista löytyy ennestää Estee Lauderin Perfectly Clean Kasvovesi, joten setti on valmis. :) Näiden käyttö on ainakin alkuun tuntunut hyvältä, mutta katsotaan jokunen viikko miten kasvot reagoi :)


Teho kuorin kasvot viime viikonloppuna oikein rakeisella Yves Rocherin putsarilla joka kaapin perältä löytyi, ja oli melkein loppukin...  Oli ihan hyvä! :)  Pikkupikku näpyt otsasta katosivat 99%, mutta muut alueet kasvoissa vaatii vielä vähän kaikenlaista työtä. Nimittäin finnejä pukkaa edelleen jatkuvasti lisää, ja rasvaisuus vain jatkuu! hmh! Pitäiskin konsultoida  kosmetologi kaveria tässä, että pitäisikö päivärasva vaihtaa vähemmän rasvaiseen versioon.... hmm ?
Nyt käytössä siis Lancome Hydra Zen Neurocalm- Soothing anti-stress moisturising cream.



Lisäksi ostin, postia odottelen, citydealin kautta "ihomatoraudan" ihon hoitoon, ja lisäksi samaisesta paikasta ostin kasvohoidon (tosin omalla tuurilla kävi niin, että ostajia oli "liikaa" ja diili on toistaiseksi keskeytetty, koska niillä ei ole vapaita aikoja, huokaus.....)... Kasvohoito olisi kelvannut, en vain nyt tiedä, että ostaisiko jostain vaan uuden ja käyttää tuon sitten joskus vai odotteleeko vain niitä uusia aikoja... hmm.



Mies yllätti myös yksi päivä ja toi kaupasta naamioita :) :)


Nyt yritän saada sohvaperunapeppuni sohvalta ylös ja vähän päästä liikkeelle, ja saada aikaiseksi suunniteltua parempaa ruokavaliotakin, joka tukisi kasvojen hoitoa ja muutakin terveyttä! Huh, ei muutakuin viikonlopun viettoon ja jännällä odottamaan ensiviikkoa, Naistenklinikkaa eniten... hui!

Ihanaa ihanaa viikonloppua kaikille!


ps. huomenna alkaa kauneuteen liittyvä arvonta, tulehan osallistumaan! ;)


Terveisin,
Mea

torstai 5. syyskuuta 2013

Lisää labroja

Jokunen aika sitten kirjoittelin kun kävin yksityisen gynekologin määräämissä labroissa (lue teksti täältä.)

Labroissa mun S-PRL oli 540, kun pitäisi olla maximissaan 380, ja nyt vasta mun gynekologi palasi lomaltaan, ja pääsin kuulemaan arviota labroista.

No, olishan se pitänyt arvata, että uudet labrat odottaa, koska gynekologi haluaa varmistaa että onko S-PRL koholla enää, että johtuiko korkea taso gynekologisesta tutkimuksesta (menin heti sen jälkeen labroihin koska oli kuulemma ok) tai stressistä, niin nyt uusiin labroihin piti mennä klo 10-14, helpommin sanottu kuin tehty, mukavaa kesken työpäivän lähteä... Toki tämän suhteen tästä mun munuaistaudista on "hyötyäkin", töissä voi aina sanoa, että käynnit liittyy siihen, ja että polilta määräsivät, ettei kukaan kysele tai epäile mitään vauvajuttuja! ;)

Alkaa vaan miinukset paukkumaan työpaikalla näiden jatkuvien labrojen yms takia. ja rahaakin palaa.

Gynekologi puhui myös, että jos ei nyt ala kuukautisia kuulumaan, niin määrää sitten jotain, jolla ne käynnistyy. Let see. Ensiviikolla on se Naistenklinikka käyntikin, tiedä mitä sieltä sitten keksivät, saan labrat siihen mennessä, niin otan ne arvot mukaan sinne sitten... :)

Huomenna kauneutta, ja lauantaina alkaa arvonta ;) Kannattaa käydä kurkkimassa! ;)


Terveisin,
Mea

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vitamiinit esiin!

Onko kukaan muu väsynyt? Veto poissa? Kipeän oloinen?
Toivottavasti ei.

Mä olen, ja tästä syystä päätin kaivaa esille vitamiinit, toivoen että olo kohenisi.
Olen ollut väsynyt, tosi väsynyt, saamaton, veto veks, jatkuvasti "krapulainen" olo, päänsärkyjä... Joten pieni piristys kelpaisi! Eli vitamiinit esiin!

Päivä settiin kuuluu nyt:

Maitohappobakteeri
Foolihappo
Multivitamiini
D-vitamiini (extra strong - munuaistaudin takia)
Omega
Magnesium

Saapa nähdä onko mitään iloa näistä.. Vatsan saa ainakin löysälle. :(

Ehkä lisäksi pitäisi rukata vähän ruokavaliota, saada jotain terveellisempää sinne sekaan... hmm!


Mitä vitamiineja aloitatte syksyn/talven mittaan?
Tai millä muulla piristätte itseänne ja parannatte hyvinvointianne suomen pimeydessä?
Lisäättekö kasvisten/marjojen tms syöntiä syksyllä/talvella?

Vinkkejä otetaan vastaan! :) Tällähetkellä päivät tuntuu aika pitkiltä ja raskailta :(




Terveisin,
Mea

maanantai 2. syyskuuta 2013

Lääkärikäynti ohi

Nonni, olihan se taas kokemus. Ehkä osa teistä lukikin edellisen päivän huolet lääkäriin menosta, ja osittain ne toteutu, osittain ei. Lääkärikäynti oli nimittäin erittäin hämmentävä.

Arvot olivat huonontuneet, kuten oletinkin ja tunnistinkin huimauksen ja arvasin lopputuleman. Yllättävää oli se, että lääkäri ei tuntunut välittävän, vähätteli arvojen nousua vaikka minusta ero oli huima.

Albetolin annostusta lisättiin, jotta huimaus mahdollisesti lähtisi pois (parempi olisi!).

Tukkoisuuteen ei otettu kunnolla kantaa, asenne oli enemmänkin vaan, että "koita nyt kestää" tän asian kanssa. (Olen siis kärsinyt voimakkaasta nenätukkoisuudesta pari kuukautta, alkoi n. 2vkoa Albetolin aloittamisen jälkeen...)

Pahoinvointiin ei otettu mitään kantaa. (Sama homma kuin yllä. Paljon etovaa oloa, paitsi päivinä kun olen unohtanut lääkityksen... jepjep.)

Jalkojen turvotuksen ei uskottu olevan liitoksissa lääkitykseen. Perus ohjetta; Liiku, vältä suolaa, juo vettä yms. (Alkoi jokunen viikko sitten, en tiedä onko syy yhteyttä lääkkeeseen.)

Ainoa mihin otti kantaa oli arvon nousu, joka viittasi kihtiin. Epäili että olen syönyt kihti arvoa nostattavaa ruokaa ja munuaiset ei ole jaksanut suodattaa kaikkea ulos... Sain ohjeet ruokavalioon ja hyvän taulukon ruoista ja niiden ravintosisällöistä, ja erityisesti tietoa puriini määristä. (Kiitos hoitajalle!)

Lääkäri paasasi kaikenlaista ja kävi läpi sairauteni perustietoutta, jonka kaiken jo tiesinkin, mutta nykyajasta ja tulevaisuudesta ei juuri tuntunut lekurilla olevan mielipiteitä.
Paljon selitti ympäripyöreää kuinka pitää ajatella lääkityksessä ja kaikessa mahdollista tulevaa raskautta ja sikiötä ymsyms, mutta nekin kaiken jo tiesin. :D

Asenne tuntui olevan, että kun menet Naistenklinikalle, niin he hoitavat jatkossa kaiken tämän.. Tuntui että lääkäri ei oikein tiennyt mitä tehdä tällä lekuri käynnillä, koska ymmärtääkseni Naistenklinikka ottaa ohjat sitten jatkoon; lääkityksen yms hoitoonsa, ellen ihan väärin ymmärtänyt, ja munauaispoli sitten katsoo sen mukaan miten jatkossa toimitaan.

Lääkärin käynnin jälkeen kävin hoitajan puheilla, varaamassa uuden lekuri ajan ja labrat, niin hän sai pienen avautumisen osakseen lekuri käynnistäni kun en saanut kaikkeen vastausta/kantaa, ja hän (hoitaja) olikin tosi ihana ihminen. Jaksoi kuunnella, jutella ja antaa neuvoja! :)

Seuraava lekuri Joulukuussa. Sitä odotellessa.

Mutta siis, en ole juuri hullua hurskaampi, toivottavasti olen Naistenklinikka käynnin jälkeen! :)


Terveisin,
Mea

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Lääkärikäynti hermostuttaa

Huomenna on pitkästä aikaa munuaislääkäri aika Meilahdessa, ja voi sanoa, että olen stressannut sitä jo monta päivää ja stressaan kyllä kovasti edelleen...

Syy tähän on se, että olen huomannut viimeiset 3vkoa turvotusta nilkoissa ja jalkaterissä, lisäksi käsissä... Turvotus on välillä pahempaa, välillä vähemmän pahaa mutta sitä on aikalailla koko ajan, lisäksi olen kärsinyt huimauksesta jo yli viikon jatkuvasti, niin uskon, että tämä liittyy munuaisarvoihin, koska kun munuaistautini löydettiin, niin oireet olivat jatkuva huimaus jonka takia hakeuduin lääkäriin...

Toisaalta toivon, että vika on munuaisissa, joka toivottavasti parantuu lääke annostusta nostamalla jolloin ei tule stressiä uusista tutkimuksista ja pelkoa uusista sairauksista, mutta toisaalta toivon, että vika ei ole munuaisissa koska todennäköisesti sieltä aletaan jarruttelemaan vauvajuttua jos arvot ovat kohonneet huomattavasti... :(

Noh, huomennahan sen totuuden kuulee, peukut pystyyn!
Nyt saunaan ja rentoutumista.


Terveisin,
Mea