Ei ole bussimatka kotiin koskaan tuntunut niin pitkälle kuin tänään. Takapenkissä kaulaliina märkänä niiskutellessa meni matka. Olo on niin väsynyt, pettynyt, takki tyhjä... sanoja olisi loputtomiin.
Kävin siis gynekologilla clomifen seuranta ultrassa, ja käynti oli kuin sangollinen kylmää vettä niskaan. Paikka oli kyllä oikein kiva, ja gynekologi erittäin mukava ja ammattitaitoinen.
Käytiin läpi kaikki perustiedot, sairaudet ja taustat aiemmistä gynekäynneistä, ja historia tähän, että olen tullut sinne clomifen seurantaultraan, miten ja miksi.
Kuten arvata saattaa, gynekologi oli erittäin huolissaan ja järkyttynyt siitä, että clomifenit oli määrätty minulle ilman seurantaa, ja että ne oli ylipäätään määrätty noin nopeasti ja ilman kunnollisia tutkimuksia. Tämä gynekologi oli eri mieltä tiputtelusta, eli ei siis uskonut että clomifenit sitä korjaisi, vaan siihen tarvittaisiin jokin keltarauhashormoni loppukiertoon... Ja, että kiertoa ennen clomifeneja olisi pitänyt seurata niin verikokein kuin ultrallakin ennen määräystä, nojuu....
Ultrauksessa kävi ilmi, se, jota olin juurikin pelännyt. Rakkuloita oli monta. Kolme. Isoin oli 21, ja kaksi muuta oli 18 ja 16, eli isoja nekin vielä. Yhdyntäkielto. Ja ehdottomasti ei clomifeneja enempää.
Jo se pelkästään toki harmitti ja tuli huonot fiilikset, mutta ymmärrän nämä asiat, siksihän seurantaan menin...
mutta se, että gynekologi oli sitä mieltä ylipäätään, että raskaushaaveet kannattaisi unohtaa joksikin aikaan. Hän ei ymmärtänyt miten olin saanut naistenklinikalta "luvan" raskaudelle kun olen liian lihava, että riskit on aivan liian suuret (että vauva syntyy etuajassa, ja millanen vauva sieltä sitten syntyy...), että nyt kokonaan vauvahaaveet pois mielestä ja laihduttamaan. Että hän ei siihen tiputteluunkaan anna nyt mitään, koska ei ole sopivaa että raskautuisin nyt, että minun tulisi palata asiaan loppukeväästä sitten uudelleen jos olen saanut painoa pois väh. 10kg. Tuntui kuin olisi tullut kylmää vettä niskaan! Siis kokonaan vauvahaaveet nyt pois? siis häh? ai että yhdyntäkielto kokonaan? siis wtf?
Hänen onnekseen kohdun limakalvokin oli turhan ohut, (trif 5,4mm), että jos alkukierron yhdynnöistä olisi joku siittiö parka jäänyt elämään ja hedelmöittäisi jonkun munasoluista, niin limakalvon ohuus ei ole kovinkaan otollinen alkiolle, että olisi suuret mahdollisuudet ettei kiinnittyminen edes onnistuisi, mutta koska pieni riski aina on olemassa, ei seksiä.
Mutta tietenkään limakalvon ohuuden "hoitoon" en saanut ohjeita tai neuvoja, koska mun ei haluta raskautuvan.
Se miksi olen väsynyt, pettynyt, takki tyhjä, on se, että odotin munuaispolilta raskauslupaa 1.5 vuotta (vaikka vähän otinkin varaslähtöä siihen ;)), mutta kuitenkin 1.5v odotin ja haaveilin... Virallisen luvan saamisesta on yritetty perheenlisäystä nyt n. 4kk, eli melkein 2 vuotta yhteensä on odoteltu, ja nyt pitäisi unohtaa vauva haaveet, tuosta noin vaan, ikkunasta ulos. Olen kärsinyt munuaislääke muutosten takia hirveitä olotiloja ja nyt mun pitäisi vaan venyttää tätä? Kärsiä vielä lisää, kauan?
Ja mitä jos odottelun aikana munuaistauti pahenee ja ne katkasee yrityksen munuaispolilta?
Huoh. Voihan olla että painoa saisi pois helpostikkin, ja se 10kg lähtisi parissa-kolmessa kuukaudessa, mutta omilla liikunta tottumuksilla ja syömistavoilla ottaisin aikaa kuitenkin sen 4-6kk.. ja eihän kaikille se paino lähden niin nopeasti ja helposti, vaan voi lähteä senteissä...
ja mitä sitten? Meen taas ultraan, katsotaan kierto-pari miten menee, käyn labroissa, sitten jos tiputtelu jatkuu, saan keltarauhashormonit, ja homma jatkuu..
eli että mitään tapahtuisi, menisi vähintään kesään? Pahimmillaan syksyyn jos tiputtelu vaan jatkuu ja jatkuu eikä siihen heti saa mitään. Ja kaikki on kesälomillakin.
Mua kiukuttaa myös se, että maailma on täynnä lihavia ihmisiä, jotka saa lapsia ja saa raskautua, niin miksi mä en sais?! ja miksi mä edes sain luvan naistenklinikalta alunperinkään jos mun ei olisi suotavaa raskautua? Syyllistetäänkö kaikkia ylipainoisia? Sanotaan että se on sun syys jos sun vauva syntyy etukäteen koska oot lihava? Se on sun syy jos saat raskausajandiabeteksen koska oot lihava, ja saat syyttääs ittees jos vauvalle käy jotain sen takia?
Kyllä laihat ja terveetkin ihmiset menettää vauvojaan, tai synnyttää ennenaikaisesti tai sairastuu diabetekseen, mutta se ei oo niiden syy koska ne ei oo riskiryhmässä heti kättelyssä?
Mulla on pää nyt niin sekasin. Järki sanoo, että ottakaa aikalisä, laihduta ja kokeile sitten uudelleen.
Mutta tunteet huutaa muuta, ne huutaa että haluan lapsen nyt, ettei jaksa odottaa, ja että miksi just meidän pitää odottaa, kaikki voi mennä ihan hyvinkin, kukaan ei mua määrää.
Mutta entä jos en odota ja tärppääkin pian? ja syntyy vkolla 25? Ennenaikaisen syntymän takia vaikka vakavasti vammainen lapsi? Enkö muka syyttäisi itseäni etten kuunnellut? Syyttäisin. Inhoaisin itseäni lopun elämää. Mutta syntyyhän niitä muillekin, eivätkä ole edes riskiryhmää. mutta. Tuntuu kuin vastuuta olisi harteilla niin paljon, ja kaikki on kiinni mun läskeistä.
Silti yksikään lääkäri ei voi luvata mulle täysiaikaista tervettä lasta vaikka painaisin mitä. En tiedä saavutetaanko odottamisella mitään? Muuta kuin oma mielenrauha kaiken surun ja kiukun jälkeen. Ehkä.
Mä oon kuukausia odottanut että tärppää, että mulla on jotain mitä odottaa, että mä pääsen töistä pois; työn tuomasta väsymyksestä ja uupumuksesta pois, pois töistä mitä inhoan, minne en jaksa mennä.. pääsen perheen pariin, että saisin energiaa ja motivaatiota elämään, haluan olla kotona; olen aina haaveillut kotona olemisesta, jopa kotiin jäämisestä. En jaksaisi olla tuolla duunissa "turhaan" lisä kuukausia, lisä vuosia... Mä en jaksa odottaa. Turhaan.
Samaan aikaan mä inhoon itseeni enemmän kuin koskaan. Mun syytä kaikki. Idiootti ihminen, ääliö. Mä inhoon että musta on kasvanut tällanen norsu, ja mä olen itse itseni tiellä asioissa, ja mahdollisesti aiheutan riskiä tulevalle pienokaiselle. Mä oon katkera niin monesta asiasta jotka on ajanut mut tähän tilanteeseen ja miksi mä en ole saanut niitä muutettua. Mun syytä kaikki paska. Ja miksi mä olen ainoa joka voi tehdä tämän eteen jotain? Miksi kukaan ei voi muuttaa mua?
Mies ei voi ku lohduttaa. Ja tukea. Se ei osaa sanoa mitään, miten osaiskaan? Mistä se tietää mitä pitäs tehdä ja ketä kuunnella? Eka toiset sanoo toista ja nyt toiset toista.
Musta tuntuu että mä olen pettänyt hänetkin, musta ei oo mihinkään. Pettymysten pettymys.
En tiedä ärsyttääkö eniten, mutta aika kärjessä ärsytys listassa on se, että miksi joku muu saa päättää mitä mun pitää tehdä? Mä olen aikuinen ihminen. Mä haluan että perheen perustaminen, raskautuminen, seksi on mun omia päätöksiä, mun onnen ja ilon aiheita. Eikä jonkun toisen käsissä ja päätöksissä. Varsinkin kun ihmisillä on selkeästi eri mielipiteitä asiasta. Miksi joku muu saa päättää autetaanko mua raskautumaan? Eli jos en kelpaa, tai mut luokitellaan riskiksi, niin ihan sama vaikka limakalvo on liian ohut, tai tiputtelee.. ei asialle tehdä mitään ennenkuin oot sitä mitä käsketään.
Vaikka hyvää tarkoittavat kuitenkin, haluavat minimoida riskit.. Haluavat että kaikki menee hyvin. Nyt ei vaan pettymyksen läpi jaksa ymmärtää kun oma halu on niin suuri. Ehkä huomenna ymmärrys kasvaa? Ehkä ei.
En tiedä, luulenpa ettei oo muuta nyt kuin yrittää selvittää pää tästä myrskystä. Mitä sitten? En tiedä, en jaksa edes ajatella. Pitää ensin yrittää itkeä itsensä tyhjäksi.
Mea
