Nyt on nukuttu loputon väsymys jo vähän paremmaksi, ja jaksan istua hetken jo koneen äärelläkin.
Ensimmäinen suuri, valtava KIITOS kaikille viesteistä, tuesta ja tsempeistä. Tämä on ollut mitä erikoisin viikko, sisältänyt paljon tunteita laidasta laitaan, ei ole vältytty niin surun kuin ilon kyyneleiltäkään! Kiitos teille kaikille mukana olosta <3
Sitten tarinaan...
Eli sain soiton aikaisin 17.5. lauantai aamuna sairaalasta, jossa pyydettiin saapumaan sinne niin pian kuin mahdollista, koska hcg arvot olivat nousseet kovasti (yli 15000 ja uudestaan aamulla otetussa testissä jo yli 20000), että pelkäsivät että tämä kohdunulkopuoliseksi diagnosoitu raskaus poksahtaisi jonnekin.
Minut ultrattiin vielä kertaalleen, tarkitettiin missä se kohdunulkoinen nyt varmasti on (näkyi kuulemma oikeassa munajohtimessa), ja selitettiin tuleva toimenpide eli tähystysleikkaus; laparoskopia, joka oli; poistetaan oikea munajohdin. Tarkistetaan samalla vasemman tilanne, millainen se on, jos huono, myös se poistetaan. Tämä siksi, että hedelmöityshoidot onnistuvat paremmin sitten jos siellä ei ole huonokuntoista tuubaa haittaamassa niitä.
Tiedosta kovasti järkyttyneenä puin sitten sairaalavaatteet päälle ja pääsin yhteen tyhjään hoitohuoneeseen odottamaan mieheni kanssa paikkaa osastolle. Siinä laitettiin sitten tippa käteen ja oltiin vain.
Noin tunnin kuluttua pääsin osastolle. Mies saattoi minut sinne, eli kantoi tavarat perässä kun hoitaja vei pyörätuolilla :D
Pääsin 3 hengen huoneeseen jossa oli vain yksi ihminen lisäkseni sillä hetkellä. Sain ikkunapaikan.
Kerkesin olla osastolla vain alle tunnin kun tuli jo haku leikkaukseen.
Olin yllättävän rauhallinen vaikkakin väsynyt ja järkyttynyt, mutta jotenkin kun tiesin että kaikki tehdään nukutuksessa niin pysyin suht rauhallisena.
Leikkausali on täynnä ihmisiä, käytiin läpi tulevaa leikkausta ja samalla minuun laitettiin kaikenlaisia lätkiä ja johtoja kiinni. Sitten sain pahoinvointilääkettä ja sitten vain hengittelemään nukahtamis lääkettä... Viimeisenä muistan kun hoitaja kosketti mua olkapäähän ja sanoi "hyvin se menee".
Heräsin isossa huoneessa hoitajan kanssa, eli heräämössä, jossa ei ollut sillä hetkellä muita. Hoitaja mittasi verenpainettani 5min välein, antoi särkylääkettä ja antoi hörppyjä vettä. Happiviikset sain pois alle tunnissa.
Myös haavat tarkistettiin. Niitä tuli kolme. Yksi navasta, yksi navan alle ja toinen vasemmalta sivusta.
Olin heräämössä kaiken kaikkiaan n. 1.5h koska odotimme leikkaavaa lääkäriä paikalle kertomaan leikkauksesta. Hän oli joutunut äkilliseen sektioon leikkaamaan niin hieman kesti. Sektio tapahtui ihan lähihuoneessa, kuulin kun se pieni alkoi siellä itkemään sydämensä pohjasta kun syntyi <3
Lopulta leikkaava lääkäri tuli paikalle omahoitajani kanssa, ja alkoi kertomaan leikkauksesta. Rehellisesti en muista
mitään mitä hän kertoi siitä, kuin siitä kohdasta kun hän sanoi, että kyseessä ei ollutkaan kohdunulkopuolinen, ja että hänen ultratessa vielä, hän löysi alkion kohdusta ja sykkeenkin.
Epikriisissä luki 7+4, eli oli päivän vähemmän kuin neuvolan laskema mutta hyvin vastasi sitten kuitenkin :)
Kaikki hoitajat ympärillä puhkesivat hymyyn, ja lääkäriäkin hymyilytti hiukan. Olin aivan ällikällä lyöty. Sain kovasti onnitteluja osakseni ja olin ihan sekaisin. En muista myöskään mitään sen jälkeen mitä lääkäri puhui, jos edes puhui :D
Seuraavaksi muistan että omahoitajani kärräsi minua takaisin osastolle, ja sain iloisen uutisen kunniaksi pyytää miestäni tulemaan vielä käymään vaikka vierailuaika olikin jo ohi. Huonenaapurinikin oli jo kotiutettu, joten olin siellä aivan yksin.
En kertonut miehelle puhelimessa vielä ilouutisia, halusin yllättää kasvotusten, ja sehän onnistui hyvin! Yhtä ällikällä lyöty oli hänkin.
Jouduin jäämään osastolla yöksi tarkkailuun sen takia että leikkaus meni niin myöhäselle, ja sen takia että halusivat seurata että munuaiset pelittää normaalisti leikkauksen jälkeenkin, lisäksi lääkäri oli maininnut että voitaisiin aamulla kurkata ultralla vielä sitä pientä, että itsekin näkisin. Eli jäin mielelläni osastolle.
Kun miehen piti lähteä niin lueskelin hieman kirjaa, mutta muuten ilta meni väännellessä sängyssä, katetriin en oikein tottunut millään. Vihdoin ja viimein illalla klo 23 maissa ihana yöhoitaja suostui sen ottamaan pois, niin sain ekan lyhyen pätkän unta. Tosin se meni tosi pätkissä. Pää oli niin täynnä, etten saanut kunnon unta millään, mietin päivää edes takaisin mielessä, uudelleen, uudelleen ja uudelleen..
Mietin kuinka äsken oltiin aallon pohjalla, peruttiin neuvolat, itkettiin... yhtäkkiä olenkin taas tulossa äidiksi, pitäisi taas soittaa neuvolaan ja ja.. En saanut ajatuksia kasaan millään koko yönä.
Ramppasin myös wc:ssä parin tunnin välein yöhoitajan avustuksella, niin aina heräsi sen verran että oli entistä vaikeampaa saada unen päästä kiinni. ja ajatukset alkoi pyöriä mielessä.
Mietin että menekö tässä välissä uudelleen yksityiselle vielä ultraan, vai jaksanko odottaa vkolle 12 asti? Huoli että pieni pärjää leikkauksesta huolimatta oli pitkin yötä suuri.
Sain 04 aamuyöllä ensimmäisen mehukeitonkin ja sitten ei meinannut enää uni maistuakaan. Alkoi aamu sarastamaan. Torkuin pikku pätkiä, mutta 06 nousin taas vessaan ja katselin maisemia ikkunasta. Hoitaja haki minulle aamupalan että sain verenpainelääkkeet otettua.
07.30 lääkäri tulikin pyytämään jo tutkimuksiin ja 07.40 olinkin jo soittanut miehelle että nyt pääsen kotia.
Sain hoito-ohjeet kotiin leikkaushaavoihin, kaasukipujen hoitoon, epikriisin, ultrakuvan pienestä ja sairaslomaodistuksen + laxaberon tabletteja.
Epikriisin mukaan löytyi kaksi pesäkettä jotka sopivat endometrioosiin. Toinen noukittiin näytteeksi ja toinen "koaguloitiin".
Torkuin vielä hetken huoneessa kun odottelin miestä hakemaan minut.
Eniten tässä vaiheessa vaivasi jatkuva kuiva suu ja liman yskiminen.
Kotiin päästyä söin vähän, ja otin pitkät päikkärit. Loppupäivä menikin sitten hengitysharjoituksia tehtäessä, sillä kaasukivut sattuivat kovasti olkapäihin ja olo oli ihan kauhea. Pelkäsin etten pääse illalla kunnolla nukkumaan jos kivut ei hellitä.
Kävikin niin että kun tein sängyllä ohjeiden mukaan asentoja jotka helpottavat oloa, nukahdin sinne jo klo 20.00 ja nukuin muutaman tunnin pätkissä aamuun asti. Heräsin vessaan ja ottamaan välillä särkylääkettä.
Yöllä leikkaushaavat häiritsivät hieman mutta aamulla olo oli jo paljon parempi. Toivottavasti haavat eivät tulehdu, vaan paranevat rauhassa ja kaikki tämä alkusäätö olisi pian ohi.
Nyt suurimpana haittana on edelleen limainen yskä. Haavat on vähän kipeät mutta olen varovasti käynyt kävelyllä ja sitten levännyt että ehkä se siitä...
Huh. Täällä ollaan vieläkin päästä pyörällä. Neuvola varattiin uudelleen ensiviikolle, ja toivotaan nyt että sinne asti päästään! :)
Nyt vähän lepoa.
Terveisin,
Mea
