torstai 27. marraskuuta 2014

Kontrollista - osastolle tarina

Menin tosiaan ihan perus kontrolliin 12.11. kätilöopistolle, jossa katsottiin laboratorio vastaukset, ultrattiin vauva ja katseltiin yleinen vointi...
Itse olin ihan hyvävointinen, ja oletin kyllä että kotiin pääsee vielä ainakin 1-2vkoksi ;)

No, labratulokset oli menneet huonompaan suuntaan taas, turvotukset kovat, ja vauvakin kasvukäyrä notkahtanut taas alemmas.. Näiden perusteella lääkäri soitti minulle paikan Naistenklinikan avo-osastolta, jonne lähdin kodin kautta seurantaan. (Kotoa mukaan sairaalakassi (olin onneksi pakannut ;)), viihdykettä; lehtiä yms, ja söin hyvin ennen lähtöä.).

Eka illan/yön sain olla yksin 4 hengen huoneessa. Mies oli myös siellä aika myöhään.

Osastolle päästyäni aloitin vrk virtsankeräyksen ja ensimmäisiä labroja otettiin heti. Sain myös ekan kortisonipistoksen jo samana iltana vauvan keuhkoja kypsyttämään.

Olo oli pelokas ja huolestunut, ja oli tietenkin kurjaa joutua osastolle.
En nukkunut ensimmäisenä yönä juuri ollenkaan. Sain sängystä kamalat niska/selkäsäryt, äänet oli outoja yms että aamulla kun heräsin, oli jumalaton päänsärky ja muutenkin krapulainen olo; josta tietenkin lääkäri/hoitajat huolestuivat entisestään kun eivät olleet varmoja voisiko olo olla muutakin...

Ekana päivänä oli ultrausta (jossa sain kuulla lapsiveden vähentyneen), lääkäritapaamista, labroja... ja jo tällöin kävi ilmi, että aika pian varmaan alkaa tapahtumaan mutta että seurataan tilannetta. Edelleen tässä vaiheessa elättelin toiveita että kyllä tässä vielä menee 1-2vkoa... vaikka osastolla mutta kuitenkin.

Sain ekana päivänä myös huonekaverin jota supisteli, oli oikein mukava kuunnella hänen n. 18h maratonia samassa huoneessa, kunnes aukesi siihen asti että hänet siirrettiin synnärille. ;)
Olin osastolla ollessani aika ahdistunut. Unet oli vähissä, rytmit sekavat, paljon vieraita ihmisiä ympärillä, jatkuvaa pissa rumbaa, lääkityksien seurantaan, jopa öisin verenpaineen mittauksia...
Huonekaverit vaihteli...
mutta onneksi henkilökunta oli pääosin ihanaa, osaavaa ja empaattista :) Erityisesti osastoaikaani auttoi eräs kätilöopiskelija, joka oli kiinnostunut voinnistani kovasti, jutteli muutenkin ja piti seuraa, hän kyllä pehmensi ahdistustani osastolla PALJON <3

Perjantai aamuna 14.11. oli sitten taas lääkäri tapaaminen, jossa ilmoitettiin, että sektio on HUOMENNA 15.11., että syöminen piti lopettaa n. klo 23 illalla, ja juominen klo 06 aamulla. Sain samalla kasan esitteitä sektiosta, toipumisesta, haavan hoidosta... ja sain samalla kasan esitteitä keskosvauvan hoidosta yms.

Informaatio ähky oli niin valtava ettei sitä voinut sisäistää MITENKÄÄN siinä ajassa. Olin yhtä aikaa helpottunut, koska lääkärit olivat todella huolissaan labra arvoistani ja pelkäsivät että menen kohta todella huonoon kuntoon, ja tulee suuriakin munuaisvaurioita, ja että tyttökin saataisiin ulos kasvamaan kunnolla, ettei hänenkään tilaansa tulisi mitään negatiivisia muutoksia...
Samaan aikaan olin tosi peloissani ja ahdistunut, kaikki tapahtui niin nopeasti, ei ole ehtinyt valmistautua, meneekö kaikki hyvin, sattuuko sektio, miten toipuminen, mihin vauva viedää, kauanko joutuu olemaan hoidossa yms...
Mies oli illan seurana ja tukena jossa yritettiin avata tilannetta keskenämme mahdollisimman paljon, että pystyisi lähtemään tilanteeseen mahdollisimman rauhallisin mielin... mutta ajatukset oli yhtä sekasotkua, välillä tuli kamala ahdistus ja välillä oli ihan tyyni olo...

Harmi, että miehen piti yöksi lähteä pois.
Söin iltapalaa sairaalan keittiössä vielä myöhään, jossa juttelin juuri osastolle tulleen iloisen naisen kanssa pitkälle iltaan, ja se helpotti oloa, hän oli niin elämäniloinen ja pulppuava että aika vain kiisi...  :) Nukkumaan "pääsin" joskus puolilta öin, mutta aika kehno yö oli...

... Jatkuu pian synnytystarinalla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti