Melkein kuukausi Jorvissa

Jorvissa käyntiä veikkailtiin alunperin aika pikaiseksi, pariksi viikoksi, koska tyttö voi hyvin; ei tarvinnut hengitystukea ja muutenkin voi hyvin, mutta lopulta visiitti venyi lähes kuukauden mittaiseksi.
Tytöllä oli keskosille tyypillisiä pulssinlaskuja ja lopulta iski flunssa.

Jorvin L2 on isompi kuin K7, mutta aika ahtaat tilat sielläkin loppuseltaan on, ja omia huoneita ei ole kuin muutama, muuten ne jaetaan muiden kanssa.

Me olimme 2 hengen huoneessa, jossa vaihtui koko ajan "naapuri". Mukavan naapurin kanssa huoneen jako ei tuntunut miltään, siinä tervehdittiin aina toisia, vaihdeltiin lasten kuulumisia, pumppailtiin maitoa sulassa sovussa.
Mutta vähemmän mukavan naapurin kanssa hermot oli kireällä koko ajan, huoneessa ei olisi jaksanut olla ollenkaan eikä halunnut ottaa mitää kontaktia toisen kanssa, stressitaso oli välillä hurja, ja vain ja ainoastaan huonon huonekaverin takia.

No minkälainen on minusta huono huonekaveri?
Sellainen joka ei huomioi naapuriaan ollenkaan. Valtaa yhteisen hoitopöydän kokonaan itselleen, eikä korjaa jälkiään; eikä välttämättä tee tilaa edes pyytämällä. Valtaa muutkin tasot omille tavaroilleen, niin että naapurille ei jää mitään tilaa.
Tuo koko ajan vieraita huoneeseen, joka päivä, kysymättä onko se edes ok naapurille. Ja tottakai vieraita ei ole ohjeistettu että huoneeseen ei saa tulla koko suku kerralla, ja että hajusteet vois jättää kotiin... sitten siellä myös viivytään tuntitolkulla ajattelematta ollenkaan toisten yksityisyyttä.
Puhuu jatkuvasti kännykkään osaston kiellosta huolimatta ja häiritsee näin naapurinkin rauhaa.

Itse siis arvostan tuollaisissa tiloissa perus korrektia käytöstä, rauhaa ja yksityisyyttä. Kaikki eivät sitä tajunneet, mutta onneksi mukaviakin huonekavereita oli, joiden kanssa ollaan tekemisissä vieläkin.

Mutta pääasiaan...

Jorviin saapuessamme olimme iloisia isommista tiloista. Siitä että hoitajan ei ollut pakko olla 24/7 huoneessa, vaan siellä sai alkaa puuhailemaan ohjaistuksen jälkeen itsenäisesti vauvan kanssa. Siellä oli niin rauhallista.

Mutta täällä sama kuin K7:lla..
Alkuun olisi ollut hyvä että joku omahoitaja kävisi kaiken hyvin läpi vanhempien kanssa, eikä oltaisi pelkän esitteen varassa. Toki tietoa/tapoja tuli tipotellen eri hoitajilta pikkuhiljaa eri päivinä, mutta itse olisin kaivannut kattavaa alku infoa, jotta voi sitten keskittyä rauhassa vauvaan :)

Ja ymmärrän ettei se ole varmaankaan mitenkään mahdollista tuollaisessa työssä, ja työympäristössä, mutta itse olisin kaivannut pysyvämpiä suhteita hoitajiin, ja että samoja kasvoja olisi nähnyt useammin, vaikka priiffaukset hoitajien välillä olikin suhteellisen toimivia täällä, tuntuivat olevan melko hyvin perillä juurikin; että mitä osaamme, miten tyttö voi...  ja lisäksi Onneksi meidän omahoitaja oli super ihana, ja oli onneksi aika usein päiväsaikaankin vuorossa kun olimme siellä :)

Jorvissa tyttö oli alkuun vielä pari päivää keskoskaapissa, ja siirtyi sitten lämpöpedille, ja lopulta loppuajaksi tavalliseen vauvan petiin.

Osastolla pääsi hoitamaan tyttöä jo ihan kunnolla. Vaihtamaan vaippaa, pukemaan, pesemään peppua, kylvettämään, ja samalla toki opeteltiin nenämahaletkun käyttöä paremmin, syöttämään tuttipullosta, opeteltiin vaihtamaan piuhat jotka tytössä oli ja ymmärtämään monitoriakin....
Oli ihanaa pitää tyttöä enemmän sylissä, seurata hänen ilmeitään kun hän nukkui, oppi lukemaan tytön olotiloja ja haluja, luonne myös alkoi hahmottumaan paremmin kun sai kunnolla käsitellä toista ja olla lähellä enemmän.

Olimme hoitamassa tyttöä siellä jokapäivä 8-12h, eli pääasiassa vain yöt oli ilman meitä, kun yöksi sinne ei voinut jäädä :( Se olikin itselle tosi kamalaa, jättää toinen yöksi yksin. Toki luotan pääasiallisesti hoitajiin, mutta eiväthän hoitajatkaan kaikkea kerkeä ja pysty, eli itseä harmitti että jos tyttö joutuu itkemään kauhean kauan siellä yksikseen, jos hänellä on turvaton olo tai hellyyden kaipuu, tai jos mahaa kipristelee niin kuka häntä lohduttaa, hoitaa ja sylittelee jos hoitaja ei ehdi? Ei kukaan. Se raastoi äidin sydäntä jokaikinen ilta kun sieltä lähdettiin, joskus itkin automatkat kotia kun tuntui niin pahalta ja raskaalta.
Eniten pahaa oloa lisäsi se, että jos aamulla huomasi että yöhoitaja oli huolimattomasti pessyt tytön pyllyn, tai luki yöraportista että kaikki syötöt oli tehty nenämahaletkuun eikä yhtään pullosta, koska tiesi ettei tyttöä ole sylitelty ollenkaan, ja huolimattomista jutuista tiesi että on ollut kiire, tai välinpitämötön hoitaja, silloin monesti aamuisin tuntui että tukehtui omaan suruun, riittämättömyyteen, syyllisyyden tunteeseen ja tukalaan oloon...

Osastolla tyttö söi 3h välein, ja väliajat me istuttiin joko tytön sängyn vieressä, pidettiin kengurussa, tai käytiin jopa itse syömässä ;) siellä täyttelin vapaa-ajalla myös vauvakirjaa, kirjotin joulukortit, luin lehtiä ja suunnittelin nimijuhlia.. sen minkä siis pumppaamiselta ehdin ;)

Kun osaston rytmiin oli päässyt, rutiinit tuttuja, niin siellä sai hoitaa tyttöä aikalailla omassa tahdissa ja rauhassa, niin päivät sujui ihan ok :) Maanantaisin paikalla kävi sairaalaklovnit ilahduttamassa osastolaisia, oli välillä siis hieman erilaistakin siellä ;)
Pahimpia päiviä oli varmaan lääkärikierrospäivät. Odotti toki aina tuloksia koko päivän, että olihan labrat ok, mutta se miten lääkärit käsitteli vauvoja, oli välillä hieman raskasta näin äidille.. Yleensä paikalle tultiin tietenkin kun lääkärille itselle sopi, olipa vauva just nukkumassa tai syömässä; ei väliä, se piti keskeyttää... Sitten lämpimästä sylistä vietiin kylmälle hoitopöydälle ja riisuttiin, siinähän jo itku tuli! Sitten väänneltiin ja käänneltiin kiireisesti kylmillä käsillä, riisuttiin vaippa ja nosteltiin.. Tyttö itkeä tihrusti tai huusi kurkku suorana.. ja kaiken kruunuksi osa lääkäreistä vaati aina hoitajaa antamaan tytölle sokeria käsittelynajaksi että pysyy rauhallisempana. En koskaan uskaltanut sanoa mitään tästä, mutta inhosin sitä, turhaa tungettiin sokeria toiselle kun ei jaksettu eikä ehditty rauhoitella, liukuhihnatoimintaa... sama koski laboratoriokäyntejä, aina vaan sokeria suuhun vaikkei tyttö edes itkenyt, tosi ärsyttävää ja inhottavaa. Tiedän että sokeri on pienille kipulääke, mutta esim lääkärintarkastukset ei satu, jolloin se on täysin turhaa.

Eniten silti "traumoja" aiheutti se, että oma äitiyden alkutaival oli kokoajan toisten valvovan silmän ja arvostelun alla. Milloin pidin tyttö väärin sylissä, häiritsin hänen unta vääränlaisella koskettamisella, vaippa ei ollut tarpeeksi tiukalla, tai en ollut puhdistanut naamaa tarpeeksi hyvin.. Eli virheitä ei saanut oppia itse, eikä omia tapoja, vaan joku oli herjaamassa niistä heti... se yhteydenluominen omaan vauvaan kärsi näistä kyllä jonkin verran...
Yksi kerta kun tyttö oli levoton, pidin häntä sylissä itseäni vasten ja taputtelin peppua että rauhottuu, (rauhottuu tähän vieläkin kotona suht helposti) niin hoitaja sanoi mulle "ei tuollain saa koskea vauvaa, se vaan häiritsee häntä, pitää vaan pitää kädet paikallaan ja tukevasti sylissä..." Onhan se erikoista jos äiti vaistoaa omasta vauvastaan mistä se tykkää, ja mikä sitä rauhoittaa?
Eli välillä kyllä näihin väsyi ja itki illat kotona kun on niin paska mutsi ja tekee kaiken väärin koko ajan.. Onneksi hyvät yöunet aina korjasi vauriot ja aamulla oli taas kiire oman rakkaan luokse <3

Mitä tytöllä siellä Jorvissa oikein seurattiin?
Samoja asioita kuin K7:llakin, peruslabroja, ravintoarvoja, sokereita... sitten seurattiin keskosille tyypillisiä pulssinlaskuja, tehtiin ekg:tä... mutta pääasiassa hän oli siellä kasvamassa. Hänen luonaan ei käynyt päivittäin lääkäri eikä labrat, mentiin hiljalleen muutamapäivä kerrallaan.

Miksi tyttö lopulta oli siellä niin kauan?
Joulukuussa osastolla "riehui" perus räkätautia ja tämä tarttui myös meidän tyttöön. Hän oli itkuinen, räkänen ja rohisi. Ja koska oli niin pieni, hän jäi osastolle hetkeksi lisäseurantaan ja hoitoon, ettei hänelle ole kehittymässä mitään pahempaa infektiota.
Häneltä imettiin räkää monta kertaa päivässä, sai keittosuolatippoja, ja lopulta antibioottiakin
Eli ilman tartuntaa, hän olisi päässyt aiemmin kotia.

Paras päivä osastolla?
Niitä on kaksi; kun tyttö sai nenämahaletkun pois ja se kun pääsi lähtemään kotia <3

Pahin päivä osastolla?
Kun meidän piti alunperin kotiutua, olimme tuoneet kaikki tarvikkeet mukana; kaukalot yms. Pukeneet tytön kotiin lähtö vaatteisiin koska hoitaja sanoi että pääsemme lääkärikierroksen jälkeen kotiin. Kotona oli kaikki valmiina... ja kun lääkäri lopulta tuli, ja eväsi kotiin lähdön (flunssaoireiden jatkumisen takia).
En muista millon viimeksi olisin ollut niin väsynyt, henkisesti loppu ja itkenyt niin paljon.

Muuten osastolla oli paljon hyviä, ja paljon huonoja päiviä.
Hyvinä päivinä se huonekaveri oli kiva ;) ja tyttö teki paljon uusia ilmeitä, ehdittiin syödä, ja tyttökin söi hyvin, ilmakin oli ehkä kiva, sai olla rauhassa ja nauttia tytön hoitamisesta...
Huonoina päivinä työhoitaja oli sekoittanut tytön rytmit ja hän oli normaalia kiukkuisempi, hoitaja oli inhottava, huonekaveri vittumainen, itse ei ehtinyt syömään eikä tekemään mitään...

Välllä itkettii kaikki automatkat kotiin, ja välillä taas lähdettiin iloisin mielin kauppaan ja kotiin odottaen uutta aamua, ja aikaa tytön kanssa <3

Tuntui raskaalta luoda suhdetta lapseen tuollaisessa ympäristössä, missä ei saa mennä omien äidinvaistojen mukaan kun joku on kokoajan sanomassa mikä on päivärutiini, mitä teet ja missä järjestyksessä vaikka itse haluaisit tehdä eritavalla.. Joskus kysyttiin voidaanko tehdä mielummin näin, niin lähes aina vastaus oli että ei voi, kotona sitten teette miten tykkäätte.
Tuntui kuin lapsi ei olisi ollut "oma" vaan sairaalan omaisuutta.
Eli kun tutustui lapseensa ja arkeen ensin toisen säännöillä, kotona piti alottaa uusi tutustuminen ja uusi oppiminen arkeen, meidän arkeen.
Joten voin hyvin ymmärtää jos joku sairastuu baby bluesiin tällaisen jälkeen, kyllä siinä on melko riepotuksessa heti synnytyksestä ja kokoajan joutuu kyseenalaistaan omaa äitiyttään kun ei saa olla kunnolla äiti kuitenkaan.

Mutta kyllä se päivä kun kotiin pääsi, oli lottovoitto ... sai alkaa hoitamaan omaa lastaan juuri kuten itse halusi, sylitellä loputtomasti ja taputella pepulle jos halusi ;D

seuraavaksi tulossa asiaa kotiutumisesta :)