perjantai 2. tammikuuta 2015

Synnytyksen jälkeinen aika osastolla

Olin synnytyksestä osastolla kuusi päivää, kuudentena pääsin siis pois.

Muistot osasto ajasta ovat hieman ristiriitaiset.

Olin ehdottoman helpottunut ja iloinen, että saimme perhehuoneen. Oli ihanaa saada olla miehen kanssa rauhassa kahdestaan, jutella rauhassa, nukkua rauhassa... lisäksi meillä oli oma vessa ja suihku, joten myös kaikki perustarpeet sai hoitaa ilman stressiä ja kiirettä oman jaksamien ja kipujen mukaan.
Huone oli siisti, tilava, hyvin varusteltu ja siellä oli miellyttävä olla.

Olin erittäin positiivisesti yllättynyt että sairaalassa ruoka olikin ihan jees ;) Olin kuullut ja kuvitellut, että se on ihan kauheaa kuraa, mutta yllättävän hyvin pärjättää, eikä kanttiinissa tarvinnut ravata alvariinsa. Ei sillä ruoalla herkuteltu, tai aina täysin täyteen tultu, mutta ei sinänsä tarvinnut nälkääkään nähdä.. ja toisaalta oli helppoa, valmis ruoka vaan tuli eteen, ei tarvinnut miettiä mitä ruokaa tekis, mitä ostais ja onko aikaa valmistaa... Vähemmän ajateltavaa vauvan lisäksi.

Saimme huoneeseen oman pyörätuolin K7 osastolle kulkua varten (tunneli maan alla, aika reippaan pituinen matka), ja kulku sinne oli pituudesta huolimatta suht helppo.

Perussairauteni takia luonani kävi normaalia useammin hoitaja, tilaani seurattiin tarkkaan, minusta otettiin paljon labroja yms. Eli yleinen huolenpito oli hyvää luokkaa, ja ehkä pidettiin huolta enemminkin vähän liikaa kuin liian vähän ;) Oli ihan turvallinen ja hyvä olo osastolla :)

No... ne vähemmän kivat jutut.

Sairauteni takia minulle ei ollut montaa kipulääkettä tarjolla osastolla, ja yksi "parempi" lääke sai oloni niin huonoksi (oksetti, väsytti, pyörrytti...) että sitä lakattiin antamasti minulle, joten menin pelkällä panadolilla 3x/vrk, ja muuta helpostusta /ohjeistusta kivun hoitoon en saanut. Tuskat oli välillä sietämättömät, ja esim. öisin sängystä ylös pääseminen tapahtui itkun kanssa kun olo oli niin kipeä.. onneksi mieheni oli samassa huoneessa kanssani, että pystyi auttamaan ylös sängystä/tuolilta tms. mutta yksin ollessa/ jos olisin joutunut ryhmähuoneeseen, olisi varmasti usko loppunut kipujen kanssa ja yksin selvitessä.

Kipujen takia olin kovin väsynyt, ja lisäksi yhtäkkisen/nopean synnytyksen - ja lapsen pois viemisen takia olo oli osittain hieman apea ja sekava, ei oikein tiennyt mitä ajatella, mitä tuntea, miten pitäisi toimia.. kun oma olo oli aivan järkyttävä, ja samaan aikaan piti ajatella omaa pientä, niin tuntui että osa henkilökunnasta ei välittänyt tästä ollenkaan.  Koko ajan painostettiin että pitäisi pumpata maitoa 2-3h välein, myös öisin oli olo mikä tahansa.. siitä käytiin saarnaamassa, mulle raahattiin tuplapumput sinne huoneeseen, tivattiin koko ajan maitomääriä, tuotiin esitteitä, melkein syyllistettiin.. yms ja itse halusin vain nukkua ja itkeä sen lisäksi että kävin tyttäreni luona. Tuntui että miehen lisäksi, kukaan ei huomionut enää minua ihmisenä, minun tunteita, minun kipuja, minun jaksamista.. olin vain lypsykone ja äiti jonka täytyy jaksaa oli mikä oli, ja se oli kieltämättä melkoinen shokki kaiken kivun ja väsymyksen keskellä, varsinkin kun omaa lastansa katseli vain lasin läpi, ja pystyi koskettamaan vain luukkujen kautta.
Välillä en ehtinyt syödä, en juoda enkä levätä kun kävin K7:lla, pumppasin, mittasin verenpaineita yms mutta silti se ei tuntunut riittävän...

Eli vaikka olin onnellinen lapsestamme, en synnytyksen jälkeen kokenut mitään "suurta tukahduttavaa äidinrakkautta"... vasta muutama päivä synnytyksestä aloin ikävöimään tyttöämme kun lähdimme K7:lta ja aloin itkemään hänen kuvia katsellessaan.. eli ennen tunteiden ja hormonien heräämistä en osannut vielä keskittää ajatuksia häneen ja olin osittain itsekäskin, halusin keskittyä omaan paranemisiin että voin alkaa keskittyä häneen, ja oppia tuntemaan häntä.

Osastolla joutui valvomaan PALJON. Minun piti mitata itseltäni verenpaineet aina ennen ja jälkeen (n.1.5h) lääkkeiden oton, ja lääkeajat oli ihan erit kuin kotona.. sain viimeisen lääkkeen tyyliin illalla 23.30-00.30 joten jouduin jatkuvasti valvomaan, odottamaan lääkkeitä, odottamaan verenpaineenmittauksia niin väsymystä kasaantui nopeasti... myös huoneessa saattoi käydä henkilökuntaan ihan tosi myöhään/ yölläkin niin että niihin heräsi.

--

Mutta kaiken kaikkiaan osastolla oli ammattitaitoinen henkilökunta, sairauttani seurattiin hyvin, sain hyvän avun alkuun leikkauksen jälkeen, ja tilat oli hyvät.

Olisin ehkä tarvinnyt synnytyksen jälkeen enemmän henkistä tukea henkilökunnalta, ja tarkempaa hoitoa kipujen suhteen niin toipuminen olisi ollut varmaan nopeampaa ja pää selvinnyt nopeammin tilanteeseen.


Seuraavaksi voisin kirjotella käynneistä K7:lla...

4 kommenttia:

  1. Mulla jäi osastoajasta tosi pahat fiilikset. Muutamista samoista syistä kuin sullakin. Kivunlievitys oli ihan olematonta, vitsi oikeastaan. Sektio on iso leikkaus ja Burana +panadol lääkkeeksi! Naurettavaa! Taisin pari oxynormia saada, mutta eipä nekään auttaneet. Itkin vaan kivusta monta päivää, meinasin pyörtyä vessareissuilla ja silti ei mitään...

    Ja kivuissa olisi vielä pitänyt pumpata maitoa! Mullekin raahattiin tuplapumppu ja syyllistettiim jos en yöllä pumpannut kahta kertaa syöttöjen päälle. En tainnut nukkua osastolla juuri silmäystäkään...

    No, jos meille joskus vielä lapsia tulee, osaan ainakin vaatia parempaa hoitoa. Silti, melkein 1,5 vuotta synnytyksestä ja mietin miten kamalaa hoito oli... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se mun "parempi" lääke oli juurikin tuo oxynormi, mulla auttoi hieman kipuun mutta tuli järkyttävä kuvotus ja oksetus siitä, niin mielummin otin kivun... vaikka kamalaa sekin oli!..

      Kamalaa sullaki toi pumppu juttu! Ihan samat fiilikset jäänyt, ihan karseeta toimintaa... voi olla että oon niin paska mutsi, jos ikinä pikkukakkosta tulee että sanon suoraan että en imetä piste. :D... mut katsotaan onko aika kullannut muistot ;) tosin jos sulla jo se aikalailla 1,5v eikä vieläkään oo muistot parantuneet niin enpä tiiä...

      Tsemppiä meille molemmille jos enää koskaan osastolla ollaan samasta syystä ;)

      Poista
  2. Sanottiinko sinulle seuraavasta raskaudesta; onko mahdollista vai onko liian iso riski? Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiina!
      Vielä eivät osaa sanoa 110%, arvot meni kyllä aika pahaksi ja nyt yritetään hoitaa niitä kuntoon, kun ne tasaantuu niin varmaan nähdään mihin ne arvot asettuu, että ovatko liian korkeat uutta raskautta ajatellen vai saadaanko ne tarpeeksi alas, että olisi turvallista... luulen että tuleva vuosi nyt näyttää.
      Kohta onkin kontrolli, voisin siitä sitten kirjotella ja kertoa :)

      Poista