sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Blogi sekoilua ja muutoksia

Olen jo aikani pähkinyt että miten säilyttäisin kaikki blogitekstit fiksusti tallessa esikoiselle hänen odotus ajastaan, ja tälle seuraavalle sitten hänen odotusajastaan.
Aloitin jo kopioimaan kaikkia tekstejäkin yhteen ohjelmaan että tulostan ne sitten mutta huomasin melko pian että ihan liian työlästä.
Netistä löysin pari eri automaatti ohjelmaa jotka tekee linkistä kirjan blogiteksteistä mutta toisessa ei tule päivämääriä teksteihin joka on minusta ISO MIINUS - ja toisessa tekstit meni typerästi kun kuvia paljon...

Aikani pähkittyä, päädyin kuitenkin tähän toiseen ohjelmaan (http://www.blog2print.com), ja lähdin käymään läpi kaikki vanhat postaukset ja poistin valtaosan kuvitus kuvista! Tällä tavoin sain teksteistä esikoisella talteen kivan blogikirjan jonka voi aikuisena halutessaan lukea.
Eli JOS olet lukenut vanhoja tekstejä ja ihmettelet kun kuvat kadonneet, pienentyneet tms niin johtuu tästä muutoksesta! Vilautan kirjaa täällä sitten kun sen saa (arvioitu aika oli tammikuun 2018 loppupuoli).

Lukiessa vanhoja tekstejä ja muokatessa pari kertaa painelin vääriä nappeja ja julkaisin UUDELLEEN vuoden 2014 tekstejä muka uusina, pyrin korjaamaan virheet mahdollisimman nopeasti mutta jos sulla vilkku jotain outoja tekstejä muka uusina multa niin minä vaan sekoilin!

Nyt yksi asia pois päivänjärjestyksestä, jesh! ja sillä kohti uutta vuotta! :)

Odotan uudelta vuodelta paljon rakkautta, iloa, onnea ja positiivista jännitystä! On tulossa ihana rakkaudentäyteinen vuosi!

Ihanaa vuoden vaihetta jokaiselle sinne ruudun toiselle puolelle!

terkuin sekoileva Mea

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Mammavaatteita

Aiemmin kerroinkin että onnistuin esikoisen jälkeen laihduttamaan ihan kivasti ja just pääsin vaihtamaan vaatekoossa L -> kokoon M mutta juuri niin että koko on _just_ sopiva. Kesän aikana tuli hieman "kesäturvotusta" mökkireissuista ja silloin jo huomasin että vaatteet hieman kiristävät, ja että nyt tarvis asialle tehdä jotain...
Mutta ennenkuin ehdin paljoa tekemään niin tulikin plussa tikkuun. No siinähän ei sitten kauaa mennyt kun vaatteet alkoi kiristää entistä enemmän ja monet tyköistuvat tunikat jäi käyttämättä ja vaatevalikoima karsiutui aika vähään.

Ensimmäisenä ostin jo suht aikaisilla viikoilla mammalegginsejä ja toppahousut - täysin välttämättömyys että pärjäsi ulkona esikoisen knssa kunnolla ja legginsit helpotti arkea nopeasti :D

Melko pian ostin myös parit farkut ja toppeja. Ja melko heti perään tajusin että yövaatteet olisi aika must. Näin sitä vaatetta kertyy...

Mutta tuntui tosi hankalalta löytää kivoja arkivaatteita, erityisesti tunikoita.
Kotona oloa on takana nyt yli 3vuotta ja melko pian tyyli muotoutui siihen että käytän musti legginsejä ja sen kaverina erilaisia tunikoita ja mekkoja - lempimerkkejä on Lumoan, Nosh, Blaa...
ja olen teettänyt paljon tunikoita myös ompelijoilla lemppari kankaistani.

Kaikki tunikat kiristää rinnanympäryksestä nyt, ja maha näyttää kummalliselta pelastusrenkaalta niissä :(
Mieluusti hankkisin odotusajan tunikoita legginsien kaveriksi, niin se oma ns perustyyli säilyisi mutta en ole löytänyt oikein kivoja, ja en haluaisi väliaikaiseen käyttöön tulevista tunikoista maksaa 100e/kpl...  Pitäisi löytää siis perustunikoita ehkä isommassa koossa jotka istuisi kasvavan mahan kanssa eikä näyttäisi tyhmältä - kun on valmiiksi vähän isokokoisempi niin olisi kuitenkin kiva että tunika istuu vatsan kanssa ja näyttää raskaana olevalta :D

Nyt odottelen pakettia motherhood nettikaupasta, toivottavasti ne istuisi! mutta tunikoita tarvis jostain metsästää...

Miten teillä mennyt mammavaatteiden kanssa? Vinkit, Linkit, ajatukset tervetulleita! :)

Terkuin Mea


maanantai 25. joulukuuta 2017

Mietteitä alkuraskaudessa, tyttö vai poika?

Meillä esikoinen on tosiaan tyttö, ja tämän toisen suhteen ei ole mitään muuta toivetta kuin että viikkoja saisi hyvin kasaan <3
Mutta tottakai sitä miettii, sekä että millainen vauva sieltä tulee, minkä näköinen ja oloinen, ja että onkohan se tyttö vai poika. Sukupuolella ei ole väliä. Ainoa syy miksi toivoisin poikaa - on että sitten voisin jatkaa tytölleni sanomista "olet mun maailman tärkein tyttö" :D :D ja sitten samaa voi sanoa pojalle :D haha. Eli ihan vitsi vitsi ;) eli ei oo väliä.
Tuleva isosisko toivoo kuulemma pikkusiskoa, ja pohtiikin viikottain että mitähän sieltä tulee. Villein veikkaus on ollut tiikerivauva :D jepjep.


Ekana kurkkasin perinteisen Kiinalaisenkalenterin:

Tyttö

Myöhemmin tein vau.fi sivuston testin:

Poika

Voicen.sivuilta napattu:
"Ulkonäössä tapahtuvat muutokset":
Vanhojen uskomusten mukaan tyttölapsi "varastaa" osan äitinsä kauneudesta. Odottavat äidit, joilla ilmenee aknea tai muita iho-ongelmia, saavat tytön. Poikalasta odottavilla naisilla ilmenee puolestaan kuivuutta käsissä ja kylmyyttä jaloissa. Myös elottomat hiukset viestivät tytöstä, kun taas elinvoimaiset ja tuuheat hiukset pojasta.."
- tämän mukaan sanoisin.. hmm... ehkä enemmin poika. Koska hiukset voi hyvin, ja kädet on kuivat :D Iho-ongelmia ei juurikaan ole ollut.

Joku väitti jossain että jos tekee mieli makeaa niin tyttö, jos suolasta niin poika.
Esikoiseen verrattaen ruokatottumuksia tähän saakka, sanoisin poika koska maistuu hampparit, tortillat, metukka yms. jotka oksetti esikoisen aikana :D mutta monet tutut ruoat kuten mehukeitot maistuu liian ällömakeilta.
Viikoilla 4+-8+ oli tällaiset fiilikset: 
"Itselläni on tällä hetkellä jostain syystä vahva tyttö olo, ja isoäitini kertoi viime tapaamisellamme (juuri ennen tärppikierrossa) että oli nähnyt unta tyttövauvasta (kuvaili ulkonäköä tarkkaan) ja oli unessa miettinyt että onko se Mean tyttö, tämä uni jäi mieleeni elämään että mitä jos hän näki tulevan..."

Mutta nyt myöhemmin oon alkanut olemaan vähän kahta mieltä että voisko sittenkin olla poika... mutta en tiiä :D Nyt ei ole selkää fiilistä enää :) 


Gender Maker testin mukaan: 50/50, koska tulos oli vain liila. Ei v-pun eikä sininen eikä liila taittanut kumpaanaan suuntaan :D 

Sitten tällainen testi:
TYTTÖ
* Vatsasi on levinnyt sivulle. ei
* Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä. ei
*Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää kyllä
* Viiva vatsassasi päättyy napaan. eos
* Vauva potkii hillitysti. eos
* Edellinenkin lapsesi on tyttö. kyllä
* Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta. ei
* Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne ei
* Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin. kyllä
* Kätesi on aiempaa pehmeämmät. ei
* Vauvasi sydämen syke on yli 140. eos
* Olet normaalia kiukkuisempi. ei
* Vauvasi hikottelee usein. eos
* Ikenet verestävät odotusaikanasi ei

3/14 tyttö

POIKA
Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin. kyllä
Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa. kyllä
Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan. kyllä
Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle. eos
Vauvan potkut ovat voimakkaita. eos
Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika. ei
Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina. ei
Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä. ei
Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt. kyllä
Kätesi kuivuvat helposti. ei
Vauvasi sydämen syke on alle 140. eos
Olet rauhallinen ja hyväntuulinen. eos
Vauvan isä lihoo odotusaikanasi. eos
jalkasi ovat aiempaa kylmemmät. ei

4/14
= eli poika

Noh, nämähän ei selviä jossittelemalla. Ei muutakuin viikot vierimään ja ultraa odottelemaan. Jos Kunnallisessa ei selviä - niin yksityisellä selviää! :)

Terkuin Mea




sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Hyvää Joulua


Haluan toivottaa kaikille seuraajille oikein Hyvää Joulua
ja Onnea tulevalle Uudelle Vuodelle 2018!

Kiitos kommenteista ja että olette matkassa mukana!


Terkuin Mea

perjantai 22. joulukuuta 2017

Nt-ultra kuulumiset

Nyt oli vihdoin ja viimein se kauan odotettu nt-ultra.
Kuukautisten mukaan on: n.  13+3 ja ar-ultran mukaan 12+2.

Neiti M pääsi hoitoon ultran ajaksi, ja sitten miehen kanssa ajeltiin naistenklinikalle. Matkalla hieman jo jännitti.... ennen lähtöä ei ollut ehtinyt kauheasti jännitellä vielä!

Kaikkineen työmaineen oli melkoisen vaikeaa löytää autopaikka ja päästä perille saakka :D Laitettiin lopulta auto parkkihalliin ja käveltiin pienoinen matka sieltä, helpointa niin. Sairaaloiden tunneleita pitkinkin olisi päässyt mutta ulkona oli onneksi raitis sää, melko kylmä mutta niskaan ei satanut mitään niin oikaistiin ulkoa :)

Oltiin paikalla n. 15min ennen ultraus aikaa.
Seinällä oli ohjeistus että vessassa piti käydä ennen omaa aikaa. Odottelin n. 5min ja kävin, tuumailin että se on varmaan riittävä aika.

Odotus tilat oli aika ahtaat  ja kun ultrahuoneita oli aika monta, ja lähes kaikki saapuivat paikalle pariskunnittain, oli odotustilassa henkilökohtaiseen makuuni liian tiivis tunnelma. Ahdistun kun ei "viitsi" jutella mitään kun kaikki vieraat ihmiset on ihan iholla kiinni, mutta eipähän ehtinyt jännittää kun vähän ärsytti enemminkin :D ....
Istuimme mieheni kanssa juuri sellaisessa kohtaa että näimme aina ultrahuoneista poistuvat pariskunnat... Suomalaiseen tapaan, lähes kaikki pois tulevista oli sopivan cooleja ettei ilmeistä voinut lukea kauheasti, vain yksi pariskunta oven sulkeuduttua tuulettu ja pussasi, heitti yläfemmat :D Itseäkin alkoi kyllä hymyilyttämään ja mietin että tulikohan jopa kaksos uutiset :D...

Meidät vastaanotti hieman myöhässä keski-ikäinen, ihan mukavan rempseä nainen, kätilö ehkä? Titteliä ei kertonut missään vaiheessa, mutta ainakin esikoisen kohdalla ultraaja oli kätilö, joten puhun nyt hänestä kätilönä tässä postauksessa, jolla oli mukana opiskelija tyttö. Ei muutakuin äitiyskortti heille, ja ultraamaan.

Ruudulle ilmestyi heti sikiön kuva mutta se ei liikkunut, sekunnin murto-osan ehti vilahtaa ajatuksissa se kamala uneni josta aiemmin kerroin, mutta kätilö osoitti sitten heti että tuolla sykkii sydän ja naurahti sitten hieman että taisi olla pieni unilla. Huh.

Kuunneltiin heti sydänäänet ja hieman tönittiin masua niin kaveri alkoi heräillä sieltä ja potkia villisti.

Kätilö esitteli sikiötä tarkasti, missä on silmät, nenäkuoppa, suu, aivopuoliskot, mahalaukku, mittasi säären muistaakseni ja pää-peppumitan...  niskaturvotus mittaa ei meinattu saada millään! pikkuinen ei suostunut kääntymään millään miten piti, vaikka kuin heiluteltiin ja häirittiin.
Lopulta piti ultraus tehdä loppuun sisäkautta, ja se olikin melkoista tuskaa! Kohtu on kallistunut erittäin paljon taaksepäin ja pienokainen oli nautiskelemassa uniaan ihan kohdun pohjalla perimmäisessä nurkassa niin kätilö joutui kaivelemalla kaivelemaan ja se kyllä tuntui! Sattui ja poltti koko alaselkää ja nivusia... ja tätä kesti ja kesti.
Lopulta saatiin mitta 1,4mm. Huh. En olis jaksanut enää hetkeäkään sitä polttoa!

Nyt vain odotellaan sitten seulontatuloksia. Sanoi että yleensä 2vkon sisällä tulee.

Mukaan saatiin nippu ultrakuvia.

Sikiö vastasi suurinpiirtein ensimmäisen ar-ultran tuloksia, ja kätilö merkkasi että LA pysyy samana, eli 4.7. ja hänen mukaan nyt oli 12+1 että viikot vaihtuisivat aina keskiviikkona. Tällä siis mennään.!

Kotimatkalla söin heti välipalaa ja jännitys alkoi laukeamaan, niin koko illan olikin sitten ihan kuitti, ja taisin nukahtaa esikoisen kanssa jo 20.30 aikoihin ellen aikaisemminkin.

Nyt on huojentunut olo, mutta silti osittain myös epätodellinen olo! Heti ensimmäisenä aamullakin katsoin ultrakuvia ja mietin kaikkea tätä alkua, vuotoja, kipuja... ja silti meillä siellä oli ihana vilkas pienokainen joka jo suurella todennäköisyydellä tulee päätymään syliin asti <3 :')  Ihanaa että Joulu sai ihania uutisia ja saadaan nauttia <3

Huojentunein terkuin
Mea







tiistai 19. joulukuuta 2017

Unia

Esikoisen kohdalla näin jo alkuraskaudessa paljon unia, en tulevasta vauvasta vaan parisuhteestamme - näin unia erosta, kuolemasta ja kaikesta. Ilmeisesti hormonit nosti pelkoja esille yksinjäämisestä vaikkei mitään konflikteja ollut.

Alkuraskauden sekoilujen takia, näin paljon unia keskenmenoista ja verenvuodosta - uskoakseni tämäkin oli sitä että unet visualisoivat mun pelkoja.
Mutta erityisesti jäi mieleen uni, jossa oli nt-ultrassa, ja isolla näytöllä oli kuvaa ultraamisesta, niin siellä oli kaunis profiilikuva sikiöstä, joka ei liikkunut. Eli oli kuollut. Tämä syöpyi mun verkkokalvoille ja mieleen, eikä lähde pois, ei edes vaikka ar-ultrassa todettiinkin elävä alkio. Unilla on vahva vaikutus.

Mitä parisuhteeseen tulee, niin  näin ensimmäiset ero unet 7+ ja tajusin että apua, taas tämä alkaa :D voi ei.

9+ viikolla näin myös ero unen; jossa tilanne oli ihan ryöstäytynyt käsistä että puolisoni oli ihan hunningolla eron takia ja vaati että tyttäremme jäävän hälle asumaan enkä saisi enää tätä nähdä ja ja...
Kamala uni, enkä usko onneksi koskaan ikimaailmassa toteutuvaksi. Ehkä liikaa kamalia uutisia somessa niin tulivat uniinkin.


9+5- 9+6 välisenä yönä näin unen että olin raskaalla lenkillä kuntoilemassa ystävän kanssa, jonka yritti saada synnytystään käynnistymään... lopulta hällä alkoi supistukset ja hän jäi sinne tienposkeen synnytämään (???)... Minä jatkoin lenkkiä, ja mulla kävi sama! Lapsi alkoi vain syntyä, ja syntyi siinä sitten "hups vaan" klo 12.12 ja kaverin vauva oli kuulemma syntynyt klo 12.15 :D :D Mulle unessa syntyi poika ja annoin hälle lempinimeksi siinä unessa "oni" :D mietin sitten että minkä M-alkuisen nimen sille keksisi kun muutkin olemme M-kirjaimella :D :D... Lisäksi ajattelin unessa, että olipas ihanaa ja helppoa synnyttää alateitse, paljon kivuttomampaa kuin sektio, että mahtavaa, voisin tehdä vaikka lisää lapsia :D :D
(aamulla kun heräsin niin alkoi verinen vuoto).....


11+ näin unta että olin juuri synnyttänyt sairaalaan tyttövauvan ja odotin jo seuraavaa :D  olin tosi tuohtunut sairaalassa kun henkilökunta oli nimennyt meidän tytön "kertuksi" vaikka me ei haluttu, ja ne oli kirjottanut kaikkiin lappuihinkin jo että se on kerttu.
Lisäksi mä adoptioin naapuripedin tyttövauvan, että kotiin lähdettiin kahden lähes samanikäisen tytön kanssa ja odotin tosiaan jo seuraavaa :D :D Kotona sitten mietittiin että mihin nämä kaikki lapset mahtuu ja että mites meidän perhe nyt näin kasvoi :D että aikamoinen kertominen kaikille :D haha!

Muita unia ei ole jäänyt mieleen...

heh, katsotaan tuleeko lisää unia!

Terkuin Mea

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Mietteitä aspiriinista ja neuvolaan soitto

Sain ekassa neuvolassa ohjeen alkaa syömään aspiriinia rv12 alkaen -> loppuun asti raskaudessa.

Hain aspiriinin; oli määrätty: asa rathiopharm jo valmiiksi apteekista ja tutkin pakkausselostetta ja alkoi kyllä vähän jopa epäilyttämään...

1. Mitä ASA-ratiopharm on ja mihin sitä käytetään
Tämä lääkevalmiste sisältää asetyylisalisyylihappoa, joka estää verihiutaleiden toimintaa. Tämä tarkoittaa että se estää veren hyytymistä ja verenkierron tukkeutumista tärkeillä alueilla, kuten sydämessä ja aivoissa. 

Varoitukset ja varotoimet
Keskustelelääkärintaiapteekkihenkilökunnan kanssaennenkuinkäytätASA-ratiopharmia,jos:

- sinulla on aiemmin ollut ruoansulatuskanavan sairauksia
-  olet aiemmin saanut tulehduskipulääkkeistä yliherkkyysoireita kuten ihottumaa tai nuhaa
-  käytätparhaillaantaisinulle määrätäänsamanaikaisestiASA-ratiopharmhoidon kanssaveren
- hyytymistä estävä lääkitys
-  jos sinulla on todettu maksan, munuaisten tai sydämen toimintahäiriöitä
-  sinulla on todettu astma tai ahtauttava keuhkosairaus
-  olet raskausajan viimeisellä kolmanneksella
-  sinulla on korkea verenpaine
-  sinulla on taipumusta nenäverenvuotoon 

Asetyylisalisyylihappo lisää verenvuotoriskiä jo erittäin alhaisilla annoksilla ja jo muutaman päivän käytön jälkeen. Varoita kaikkia sinua hoitavia lääkäreitä, kirurgeja, anestesialääkäreitä tai hammaslääkäreitä jos sinulle aiotaan tehdä pienikin leikkaus. 

Raskaus, imetys ja hedelmällisyys
Jos olet raskaana tai imetät, epäilet olevasi raskaana tai jos suunnittelet lapsen hankkimista, kysy lääkäriltä tai apteekista neuvoa ennen tämän lääkkeen käyttöä..
ASA-ratiopharmia ei saa käyttää annoksilla, jotka ylittävät 100 mg vuorokaudessa raskauden viimeisen kolmanneksen aikana. Yleisesti tämän lääkkeen käyttöä raskauden aikana ei suositella.


Yleisiä haittavaikutuksia (voi esiintyä enintään 1 lääkkeen käyttäjällä 10:stä):
Ylävatsavaivat, pahoinvointi, oksentelu, närästys, ripuli, lisääntynyt verenvuototaipumus.

Melko harvinaisia haittavaikutuksia (voi esiintyä enintään 1 lääkkeen käyttäjällä 100:sta):
Nokkosihottuma, nuha, hengenahdistus. 

--
Mikä tässä siis mietityttää?
No, se että minulla on munuaisten toimintahäiriö ja korkeaverenpaine ja se on kyllä tiedossa neuvolassakin, että sopiikohan tämä lääke minulle varmasti.
Minulla on yleisestikin usein nenäverenvuotoa, mutta raskauden myötä oikeastaan päivittäin - eli eipä houkuta lisä vuodot tai että eivät tyrehdy.

Lisäksi olen huolissani siitä, että viimeksi ehdin olla 3pv sairaalassa kun esikoinen leikattiin, mitä jos tulee jokin hätä ja joutuu nopeasti sektioon? Miten verenvuodon käy? esikoisen kohdallakin leikkauksessa "tihuutti" pitkään ja kasaan kursiminen kesti, mitenköhän siinä käy jos jotain aspiriinia vetänyt viikko tolkulla?
Osaako lääkärit ohjeistaa lopettamaan aspiriinin käytön hyvissä ajoin kun jotain ehkä tapahtuisi?
Ja mitä jos on alatiesynnytys, voikohan siinäkin tulla vuoto ongelmia jos tällaisia lääkkeitä käyttää?? :o 
--

NO, soitin neuvolan neuvonta palveluun ja ohje oli; että aloitetaan normaalisti kuten sovittu koska odottajalle edellisessä raskaudessa graavi pre-eklampsia ... hmm.. mulla taitaa virallisissa papereissa kyllä lukea etteivät tiedä oliko kyseessä raskausmyrkytys vai oman taudin paheneminen, oireet hyvin samankaltaisia mutta ilmeisesti ovat ottaneet linjan tässä raskaudessa että edellisestä ajatellaan sen olleen raskausmyrkytys!

Onko teillä lukijat kokemusta aspiriinin säännöllisestä syönnistä raskaudessa?

Nyt on kk mukaan 13+0 ja ar-ultran mukaan 11+5 ja koska sanoivat että ihan sama aloitanko kumman mukaan niin aloitan ar-ultran mukaan sitten eli ensiviikolla koska juuri olen munuaispolin ohjeen mukaan nostanut albetol annostusta niin en halua toista lääkettä aloittaa tismalleen samaan aikaan, jospa haittoja voisi vähän jakaa! ja neuvovasta puhelimesta sanoivat jopa, että on ok odottaa nt-ultraankin asti jo haluaa.. eli katsotaan! mutta ei huvittaisi aloittaa mitään uusia lääkkeitä :'( 

Terkuin  mietteliäs Mea




tiistai 12. joulukuuta 2017

Arkipäivän ruokavalio - alkuraskaus -

Varmaan aika monella ruokavalio muuttuu alkuraskaudessa jos ruoka ei maistu, oksettaa, ällöttää yms. menee mielitekojen mukaan.
Nyt alkuraskaudessa mun päivän ruokavalio on ollut keskimäärin tällainen:

07:30 aamupala:
2palaa paahtoleipää- päällä voita ja tuorekurkkua
isolasi tuoremehua
2-3dl luonnonjogurttia
- usein napostelen lisäksi karkkeja muutaman-

09:00 aamulääkkeet ison vesilasin kera

10:00 pieni välipala kun paha olo;
banaani ja rahka
muutama karkki
iso lasi sokeritonta mustaherukka mehua

12:00 lounas
makaroonilaatikkoa + ketsuppia, iso lasi vettä

klo 13-15 välissä Esikoisen nukkuessa napostelen helposti jtn pientä; karkkia, klementiinejä tms.

klo 15.00 välipala esikoisen herättyä: 2x klementiini, pari joulupiparia, lasillinen sokeritonta mustaherukka mehua / + päivälääkkeet vesilasin kanssa

klo 16.30 välipalakeksi; elovena tumma suklaa

17:00 päivällinen:
Torilla: jauhelijaa, tuorekurkkua, raejuustoa, ranskankermaa, paprikaa
iso lasi vichya

klo 19 aikoihin napostelen jtn pientä; klementiiniä, keksiä tms kun odottelen iltapala aikaa :D

klo 20:00 iltapala: sämpylä tuorekurkulla, vadelma jogurtti.

-
Tällaisella ruokavaliolla selviän suurinpiirtein oksti päivän, ja silti klo 18 -> eteenpäin viimeistään alkaa iltapahoinvointi eikä illalla maistuisi enää mikään, nukkumaan mennessä usein huono olo ja nälkä.

Mutta nyt olo alkanut vähän helpottamaan (koputtaa puuta!), niin jospa tätä sais vähän rukattua pikkuhiljaa :) !

Terkuin Mea

maanantai 11. joulukuuta 2017

Vihersmoothiet ja mehut takaisin ruokavalioon pikkuhiljaa, ruokaremontti!

Olen jo vuosia harrastanut vihersmoothieita ja mehuja, välillä erittäin runsaissa määrin ja välillä hyvin vähäisissä määrin.
Raskauden alkaessa nämä jäivät kuin automaattisesti pois kun vatsa toimi muutenkin liian hyvin, niin ei voimakkaasti tuoksuvia viherjuttuja tehnyt mieli yhtään! päinvastoin! mielummin maistui kuiva mitään sanomaton leipä :D :D... (punaiset marjasmoothiet on maistuneet pienissä määrin kokoajan; turkkilainen jogurtti, banaania, marjoja, jäitä)

Nyt olo alkaa olemaan parempi, ja ajattelin että ujutan nämä takaisin ruokavalioon pienellä annoksella kerrallaan (ettei tule liiallista reaktiota masulle). Aiemmin ainakin paineet on alkaneet laskemaan parissa viikossa mukavasti kun kerran päivästä edes lasillisen juo vihersmoothieta tai mehua, toivotaan nyt siis samaa! :)

Mun perus aamusmoothie ennen raskautta oli aina tällainen:

2 hengelle n. 0.5l annokset:
2-3pss tummanvihreää salaattia
1pss tuoretta vehnäorasta
Kourallinen tuoretta minttua
1 appelsiini
1 lime
= nämä mehukoneessa nesteeksi

-> neste blenderiin

Sekaan:
2x avokado
2x banaani
iso lasillinen jäitä
(kourallinen marjoja)
(erilaisia jauhoja/rouheita mielen mukaan).

= Sekaisin täysin sileäksi! NAM!


Mun HERKKUsmoothie on tällainen 2hengelle pienet lasilliset:
2pss vesikrassia
2 appelsiinia
omena
lime
= nämä mehukoneessa nesteeksi
-> blenderiin
Sekaan:
2x avokado

Näitä olisi tarkoitus alkaa nyt lisäämään pikkuhiljaa ruokavalioon, pieni lasi kerrallaan ja katsoa saisko näillä positiivista vaikutusta verenpaineisiin! :)

Leipää olisi myös tarkoitus hieman vähentää kun olo alkanut paranemaan; jään niin helposti koukkuun leipään ja puputan sitä sitten koko ajan!

Herkkujen napostelua on tarkoitus myös vähentää.

Tuoremehua menee myös tällä hetkellä ihan hiukkasen liikaa, vois alkaa korvaamaan siitä osan vedellä tai laimentaa edes mehua alkuun vedellä...

hmm. mitähän muuta?

Vinkkejä ja ideoita saa jakaa! :)


Terkuin Mea






sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Mietteitä ja tuntemuksia - alkiosta sikiöksi

... Nyt on kuukautisten mukaan menossa: 11+6 ja ar-ultran mukaan 10+5, mutta niin tai näin, Alkiosta on nyt kasvanut Sikiö <3

En tiedä oliko se tämä ensimmäinen "maaginen raja" vai ihan vain viikkojen kypsyttelemään tulosta, mutta nyt on eka kertaa alkanut olemaan sellainen... hmm... vauvakuumeinen olo :D tai siis olihan se jo yritysaikana, mutta kuume karisi kaiken huolen alle alkuviikkoina vuotojen takia, jatkuva epävarmuus raskauden jatkumisesta ja iltaisin pahoinvoivana ei paljo jaksanut mitään ajatellakaan :D en ole kauheasti uskaltanut ajatella tulevaisuutta - kumpaankaan suuntaan, että mitä elämä on jos/kun tämä raskaus jatkuu ja kaikki menee hyvin, tai että miten käy jos kaikki ei menekään hyvin.
Ajatukset on jatkuvasti hieman mielessä, mutta en uskalla katsoa niitä ollenkaan enkä ajatella, menen vain eteenpäin automaatiolla, kuin odottaen että nt-ultra on se "viimeinen sana" ja sitten voi huokaista...

Mutta nyt tuntuu että on alkanut jo vähän huokaisemaan ja olen uskaltanut alkaa katsomaan tätä "kaikki menee hyvin" ajatusta lähemmin, olen alkanut miettimään enemmän että tuliskohan sieltä tyttö vai poika, mikäköhän synnytystapa tulee olemaan, pystyyköhän tätä imettämään ja miten se sitten sujuisi - saakohan siihen tällä kertaa apua vai ei, millaistakohan sairaalassa on tällä kertaa, saankohan nukuttua, mitenhän ensikesä menee kun on tosi pieni vauva (ei ole kokemusta kesävauvoista!!), päästäänköhän mökille, missä vauva mökillä nukkuu...

Pienokainen ei ole ihan päivittäin puheissa, mutta varsinkin mökkimatkoilla kun esikoinen pelaa tai nukkuu takapenkillä omassa istuimessaan niin helposti tulee miehen kanssa pohdittua asioita ja keskusteltua ihan kaikesta siihen liittyvästä - mihin esikoinen kun synnytys on käsillä, miten koti järjestäytyy uuden tulokkaan myötä, miten kesä menee, miten kesän mökkihommat sitten menee...

Vauvojen tarvikkeita en ole vielä konkreettisesti katsellut, luulen että sitä en aloitakaan ennen ensivuotta mutta mielessä on kyllä asioita mitä haluaa/pitää hankkia, mutta vielä ei ole sen aika että siihen käyttäisi energiaa kuitenkaan enempää... ainakaan vielä ei ole tullut ns tavarahulluutta kuten esikoisen kohdalla että hypisteli kaikkea kaupassa tuteista leluihin :D Nyt ei ole ollut edes mielessä :D...

Raskausvaatteita ja dopplerin olen ostanut, en muuta. Esikoisen huoneen siivosin yksi päivä hänen kanssaan ja laitettiin omaan pussiin ns vauvanleluja jotka menevät sitten vintille odottamaan.

Jonkin verran on myös mielessä tällaiset "to-do"listat, että mitä kaikkea pitäisi tehdä _ennen_ vauvaa.. Olen mm. hävettävän huonosti tehnyt esikoisen ajalta valokuva-albumeita, ne haluaisin kaikki runtatata kasaan ennen uutta tulokasta ettei sitten ole kahden lapsen albumit käsillä :D
Vauvakirjat haluan tarkistaa ajantasalle, että olen varmasti kaikki muistanut täyttää mitä täytettävää on..
Kotona on pientä projektia aina tavarakaaoksen taltuttamisesta muutamien listojen kiinnittämiseen... Ne olisi kiva hoitaa altapois.
Ja toki mietityttää että mihin se pienokainen täällä kotona mahtuu, tai siis tottakai sille sänky ja paikka on vanhempien makuuhuoneessa jossa esikoinenkin on mutta mihin kaikki muut tavarat menevät, valokuvat, lelut yms :D En halua makuuhuoneesta vauvanhuonetta sen enempää kuin että siellä on sänky... Esikoisen kohdalla oli helppo kun hänelle huone oli valmiina jo odottamassa, sinne vain valokuvat hyllyille, vaatteet kaappeihin, lelut koreihin yms mutta tälle uudelle ei ole selkää huonetta, ainakaan vielä.. meillä on extraa kaksi huonetta, työhuone ja ns liikunta huone jossa on puolapuut, kattorenkaat yms. ja ei olla vielä keksitty että kummasta huoneesta olisi helpompaa muokata vauvanhuone, molemmissa ongelmansa mutta palataan näihin erikseen vaikka joku kerta :)

Ihana jouluinen viikonloppu menossa, hyvillä fiiliksillä ollaan ja innolla odotellaan tulevaa nt-ultraa, johon on aikaa alle 2viikkoa! <3

Terkuin
Mea



torstai 7. joulukuuta 2017

1. munuaiskontrolli raskaana ja naistenklinikka aika saapui viimein

Olen munuaispolilla säännöllisessä seurannassa sairauteni takia, yleensä käyn kontrolleissa 6kk välein, mutta kun raskautta alettiin suunnittelemaan - ja lääkkeitä vaihdettiin niin kontrollit on olleet 3kk välein.

Nyt oli ensimmäinen kontrolli, kun olen jo raskaana.
Olikin ilo päästä se kertomaan siellä! ja se, että vointi on ollut hyvä! :)

Lääkäri oli tyytyväinen että raskaus oli alkanut näin pian lääkkeiden lopettamisesta.
Labratulokset oli 50/50 hyvää ja huonoa.
Krea oli laskeanut 116 -> 90, joka oli erittäin hyvä asia (ja näin kuulemma odotetaankin aina käyvän raskauden alussa jos kaikki ok?? tätä ei kyllä kerrottu esikoisen odotuksessa eikä minusta esikoisen odotuksessa laskenut - ei toki kyllä noussutkaan ennen puolta väliä)...
Hemppa 161
D-vitamiini arvot erinomaiset

Miinuksena
Kolesteroli oli yläkanttiin 5.9. (mulla siis normaalisti munuaislääkityksen rinnalla kolesteroli lääkityksen mutta sitä ei saa käyttää raskauden aikana)
Verenpaineet koholla
ja pissat isosti plussalla

Albetol annostusta nostetaan hieman, nykyinen annostus: 100mg/x3 päivässä 1-1-1 eli aamulla 1, päivällä 1, ja illalla 1.
Nyt annos nostetaan 2-1-1
Nyrkkisääntö oli että yläpaineet pitää pysyä max 110-120, ja alapaine pitää olla alle 80, siis levossa mitattuna.

Muuten eikai siinä, pitää yrittää vähän katsoa mihin suuhunsa laittaa, eli pitää huolta ruokavaliosta, levosta, että juo riittävästi...

Näillä mennään! :)

Olen kuumeisesti odottanut kutsua sekä nt-ultraan että naistenklinikalle, jossa seurasivat raskautta esikoisen kohdallakin taudin takia.

Noh, nt ultra kutsua vielä odotellaan mutta naistenklinikan kutsu tuli... Huhtikuulle 2018 :D Laskeskelin nopeasti että varattu aika on n rv 28 paikkeille. Hyvä että ovat positiivisia sen suhteen että kaikki tulee menemään niin hyvin, ettei aiemmin ole tarvetta kontrolleille. :) mutta hieman tuli kylmä hiki... Onneksi tiesin tämän ennen munuaiskontrollia, joten he seuraavat minua siihen asti. Seuraava aika on helmikuussa sitten. Yritetään saada kolesteroleja vähän kuriin ruokavaliolla ja paineet alas! :)


Terkuin Mea

maanantai 4. joulukuuta 2017

Ylimääräinen ultrassa käynti vuotojen takia.

Käväsin ultrassa varulta kun aamuinen vuoto ja kivut säikäyttivät.

Tarkkaa syytä vuodolle ei löytynyt, mutta ultraaja epäili syynä olevan kysta, ja epäili sitä myös kipujen syyksi.

Kirppu voi hyvin, oli eläväinen, heilutteli kovasti käsiään ja jumppaili ultrauksen aikana :)
Tämä ultraaja mittasi kirpun kaksi kertaa, ensimmäisen tuloksen perusteella kirppu olisi 10+5 ja toisen tuloksen mukaan 11+0, eli alkuperäisten kuukautisten mukaan just eikä melkein... otappa tästä nyt sitten selvää :) pääasia että kaikki oli hyvin! ja olihan se ihana katsella kirppusen jumppailua <3 kyllähän siinä sydän sulaa <3...

Huoh. Väsyttävä päivä. taas kerran.
Nyt pitäisi alkaa 12h paastolle, aamulla munuaispolin labroihin, ja esikoisen käyttö lääkärissä korvatulehduksen jälkitarkastuksessa. Huhhuijaa.

Hyvää iltaa kaikille, terkuin Mea


ps. tiedän ettei näillä viikoilla voi vielä tuntea liikkeitä mutta on se ihmeellistä kun välillä maha pulputtaa tai muljatelee oudosti, niin eka ajattelee että "jaa siellä se pieni melskaa" ja samassa tajuaa, että niin, eihän sen pitäisi vielä viikkoihin edes tuntua :D :D

9+6 ja verinen vuoto... taas...

Yöllä muutaman kerran kun kylkeä käänsi, tuli tosi kovaa kipua oikealle puolelle alavatsaa.. tätä on käynyt nyt muutaman yön, en ole kiinnittänyt asiaan sen kummemmin kyllä huomiota, ajatellut että se on vaan normaalia kipuilua (ehkä onkin?)...

Tänäaamuna sitten herätessä oli sellainen kurja yllätys, että pyyhkiessä tulikin taas verta. Nyt ollut nelisen viikkoa ilman minkäänlaista vuotoa, niin kyllähän tämä taas säikäytti :(
Jostain luin että rv 9-11 olis niin että keltarauhanen kuihtuu pois, ja voi aiheuttaa tuntemuksia toisilla ja vuotoa - toivottavasti olisi vain tätä! Erityisesti toivon silläkin että kivut on oikealla puolella olleet, jossa mulla on iso keltarauhas (rakkula?) ollutkin, että josko se olis vain se...
Onko muut kuulleet tällaisesta? :o

Mutta onhan se niin, etten rauhaa saa, jos en asiaa lähde selvittämään! Katsotaan joskos selviäis tämän päivän aikana jo! Palaan asiaan toivottavasti pian, ja toivottavasti hyvin uutisin edelleen! <3


Terkuin huolestunut Mea

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Ruokia mitä tällä hetkellä tekee mieli...

... Tällä hetkellä voisin syödä joka päivä:

Luonnonjogurttia
Appelsiinimehua
Valkosipulileipää
Karpalo- suklaa konvehteja
Hampurilaisia
Tortilloja
Mustikka limsaa

:D

Yleisesti kaikki jauheliha ruoat menee myös aika hyvin, ja välipaloista erityisen hyvin maistuu klementiinit ja kalinka jogurtit :D

... Mitä sitten ei todellakaan tee mieli? (Mitä yleensä pystyn syömään)

Kananmuna kaikissa muodoissa
Kala
Kanaruoat
Rasvaiset uuniliharuoat
Juustot (pelkkä haju yököttää!)
Leikkeleet (meetwurstia lukuunottamatta).


Ruokien suhteen silti huomattavasti helpompaa kuin esikoisen kohdalla, mutta harmittaahan se kun yhtäkkiä saattaa alkaa oksettaan kun mies paistaa pekonia, tai kun kaupassa kävelee juusto tiskin ohi :D mutta onneks ei pahempaa! :)

Toki toivoisin että maistuvat ja mielihyvää tuottavat ruoat olisi hieman terveellisempiä, tai että olo helpottaisi pian että alkaisi maistumaan laajemmin ruoka! :) Nyt on liian helppoa mennä vaan sen mukaan mistä tietää että pysyy hyvä olo yllä ja saa vatsansa täyteen ilman pahoinvointia :)

Terkuin
Mea 9+5