maanantai 28. toukokuuta 2018

NKL kontrolli 34+5

Edellinen väliin kuulunut neuvola peruttiin, ja uutta aikaa ei annettu koska NKL kontrolli oli sen verran lähellä taas.

Tälläkin kertaa vastassa oli KIIRE.
Lääkäri toimi yksin, vapaita kätilöitä ei ollut (ei sinänsä onko väliä mutta usein kätilöt ovat rauhallisempia ja empaattisempia tilanteessa niin se rauhoittaa)....

Juteltiin heti että ASA lopetetaan 36+ vaihtuessa mutta eipä oikein muuta, lääkäri ei katsonut sokerirasitus vihkoa ollenkaan - ei edes kysynyt siitä, ja neuvolakorttiakan kurkkasi vain nopeasti.  Nopeasti mainitsi ettei neuvola lääkärillä tarvitse enää käydä kun tiedustelin että miten neuvolan seuranta jatkuu (olivat pyytäneet kysymään) - ja sanoi vähän äkäisesti että "neuvolan vastuulla on seurata virstaa, painoa ja mahanympärystä" - Äkkiä vaan taas sitten ultralle ja se alta pois.
Nyt sentään osittain näin ruudulta pikku ukkelia kun lääkäri ei kokoaikaa istunut edessä, ja sentään hieman selittikin mitä utlrasi ja milloin.

Valitettavasti pikkukaverin koko oli tipahtanut taas hieman lisää (omalta) käyrältä mutta ei ollut kuulemma syytä huoleen mutta kyllähän se jäi mieleen kummittelemaan - mitä jos enskerralla ei olekaan kasvanut ollenkaan? tai tipahtanut lisää käyrältä? Mitä sitten tapahtuu?

painoarvio 2,2kg
RT
Lapsivettä normaalisti, liikkeet normaalit.
Kaikki virtaukset ok.

Sovittiin että pissanäytteet jätetään viikottain labraan loppuun asti (great!) ja muuten kokeita määrää sitten munuaispoli.

t. Mea 34+5

maanantai 14. toukokuuta 2018

NKL kontrolli 32+5

Taas uusi kontrolli NKL:llä ja tällä kertaa vastavassa oli vähemmän hysteerinen lääkäri... mutta myös selkeästi vähemmän empaattinen.
Hän ei tuntunut olevan perehtynyt tapaukseen oikeastaan yhtään ja heti alkuun tykitetyt kysymykset "No tuntuuko SUSTA että onko vauva kasvanut"  "Onko vatsan ympärys kasvanut" tuntuivat lähinnä tyhmiltä - että mitä mä siellä sitten teen jos mun pitää tietää mitä siellä mahan sisällä on tapahtunut :D ja neuvolaa ei ollut välillä, niin enpäs ollut mahaani mittaillut... olis vissiin pitänyt :D

Käynti oli nopea ja kylmä - hän istui kokoajan ruudun edessä etten edes nähnyt ultrausta, ainoa asia minkä puhui koko ultrauksen aikana oli että kysyi "No miten se vauva viimeksi oli kasvanut, missä kohtaa käyrää se meni?" - Niin, eihän hän ollut voinut sitä katsoa tietenkään etukäteen, selitin siinä sitten mitä muistin.

Lääkäri toimi kokoajan yksin, kätilö käväsi ovella lopussa hakemassa lääkäriltä lapun jossa oli seuraavan ajanvarauksen tiedot ja haki mulle labrapurkit. Taas labraan.

Painoarvio 1900g
RT
Liikkeet normaalit, lapsivettä normaalisti.

Käynnistä jäi kiireen tuntu, synntyksestä - tulevasta, mistään ei puhuttu mitään, eikä lääkäriä tuntunut kiinnostavankaan. Että semmosta tällä kertaa. Kaikki ok.

Kiitos ja hei.

t. Mea 32+5


lauantai 5. toukokuuta 2018

Nauroin vähän ääneen.... vaikkei ehkä hauskaa olekaan.

Kävin alkuviikosta NKL:llä kontrollissa jossa kaikki ihan ok vaikka lääkäri olikin hieman hysteeristä tyyppiä oleva - asia unohtui parissa päivässä ja lakkasin stressaamasta koska olo kuitenkin ihan hyvä ja vauva liikkui hyvin!

Loppuviikosta sainkin sitten puhelunNKL:ltä että jättämässäni pissanäytteessä oli arvojen nousua, hoitaja puhelimessa vaikutti kovin huolestuneelta ja vaati heti viemään uudet näytteet. Päässä vilisi heti miljoona ajatusta että apua, nytkö tämä alkoi, arvojen nousu, kohta synnytetään, meneeköhän viikkoja vai päviä, apua....  kädet alkoi hikoamaan jo paniikista.

Kysyin sitten, että saisiko hän kertoa kuinka paljon määrä oli noussut - että osaisi varautua tulevaan -
hetken hiljaisuuden jälkeen hän kertoi että tämä u-albkrea gramma määrä oli noussut 2,5g -> 2,6g... sen sanottuaan hän itsekin hieman alkoi köhimään ja sanoi nousun olevan aika pieni mutta lääkäri määrännyt uudet kokeet.

Olin järkytyksestä hiljainen, 0,1g nousu ja uudet näytteet. Vau. Huomaa ettei siellä ole sisätautilääkäriä paikalla enää.

Kun puhelu loppui nauroin ääneen. Varmaan helpotuksesta että puhelu oli minusta täysin turha vaikka ymmärrän edelleen seurannan tärkeyden mutta herranjumala säikytellä tuollain! 0,1g! hei haloo!....

Noh, uudet näytteet vaan sitten sinne ennen seuraavaa kontrollia! :) kaikki jees!

t. Mea :D

tiistai 1. toukokuuta 2018

Kasvukontrolli ja arvot nousussa 30+5

Nyt oli taas NKL:n kasvukontrolli, ja vauvalla on kaikki hyvin.
Painoarvio oli keskikäyrällä, n. 1600g, lapsivettä hyvin ja kaikki muutenkin kunnossa. RT.

MUTTA.

Omat arvot oli lähtneet nousuun. Minusta henk.koht nousu oli pieni mutta lääkäri tuntui olevan kovin huolissaan, ja alkoi jo jutella että mitäs jos pitääki synnyttää ennen vkoa 35, että mitä ajatuksia on ollut synnytyksen suhteen - ja mikä kaikki on realistista niin pienillä viikoilla, ja miten edellinen sektio haava reagoi käynnistykseen yms.
Oli mukavaa että hän jutteli asioista, oli empaattisen oloinen ja tuntui miettivän heti kaikkia vaihtoehtoja mutta vähempi hysteerisyys olisi riittänyt.

Arvo oli siis noussut (u-albkrea) 1,5g -> 2,5g/vrk. Minusta hyvin vähäinen mutta nousuhan se kuitenkin on.
Kun esikoinen leikattiin, arvo oli 15g/vrk. Eli onneksi olemme vielä siitä kaukana, mutta nouseeko se tuonne yli 10g/vrk päivissä, viikoissa vai kuukausissa? Jaa'a.
Esikoisessa kesti n. 13vkoa kun nousi ns täyteen, eli sen suhteen olen positiivisin mielin, että voihan olla että nousu on yhtä hidasta! Jolloin vauva ehtisi hyvin kasvaa rauhassa isoksi masussa ja pääsisi viikolla 37 asti ainakin! :) Tähän tähtäämme ja tätä toivomme, eikös? ;)

Käynnistä jäi silti huolestunut olo, koska lääkäri oli itse niin kovin hysteerisen oloinen ja illalla nukkumaan mennessä itketti ja kurkkua kuristi kun mietti että mitä jos taas käykin niin, että kohta alkaa sairaala-arki leikkauksen jälkeen ja sitä kelaili kaikkea esikoisen ajoilta...

Aamulla oli parempi, toiveikkaampi olo mutta seuraava kontrolli kertoo taas enemmän.

Labrat vien vielä tällä viikolla uudelleen ja seuraava kontrolli on rv 32+5 (esikoisesta jouduin osastolle muistaakseni juurikin 32+4 ja syntyi 33+0, kääk! ei voi käydä samoin, eihän?!)....

Nyt vain kuulemma lepoa, verenpaineiden mittausta ja oman olon tarkkailua! Ei paha siis.

Mutta hankalaa kun aina eri lääkäri vastassa niin koskaan ei tiedä miten lääkäri asiaa ajattelee kun osa on niin "ei oo vakavaa" ja toiset on hysteerisia pienistäkin muutoksista...

No mutta tällä mennään! :) Onneksi seuraavat hyvin!


t. Mea 30+5